Happy hour Luang Prabangissa

Reppureissaaminen on melkoisen raskasta hommaa. Siksi onkin ihanaa, kun yks kaks yllättäen törmää matkallansa kohteeseen, jossa voi olla ihan kuin oikealla LOMALLA; vain nauttia, hemmotella kaikkia aistejaan ja itseään. Juuri sellainen paikka on Luang Prabang.

Luang Prabangin keskusta on Unescon maailmanperintökohde siellä säilyneen vanhan ransakalaistyylisen arkkitehtuurin vuoksi. Keskusta on ihan kuin muistikuvieni Nizza ja Monaco.

Kadunvarret ovat täynnä viehättäviä kahviloita, joissa matkailijoita hemmotellaan ranskalaistyylisillä leivonnaisilla. Luang Prabangin kärkeä reunustaa Mekong molemmilta puolilta, joten rannoillakin on ravintoloita vieri vieressä.

Mikä ihmeellisintä, kadunvarsikuppiloissa turistit juovat VIINIÄ kuten Pariisissa ikään. Sellaista näkyä en vielä missään Kaakkois-Aasiassa ole kohdannut.

Toinen toistaan tyylikkäämmissä putiikeissa myydään paikallisia käsitöitä, puutöitä ja vaatteita.

Paikallista ruokaa ei todellakaan tarvitse syödä (ellei halua), sillä menut ovat täynnänsä pizzaa, pastaa, hampurilaisia. Toki sieltä löytyy oikeata parempaakin länkkäriruokaa.

Välipalat ovat ihan parhaita: Tuoreista hedelmistä silmien edessä valmistettavat smoothiet ja itse valitsemilla aineilla täytetyt patongit. Nam!

Itseään voi hemmotella kohentamalla ulkonäköään 3 euron manikyyrillä, 4 euron pedikyyrillä tai laolaisella hieronnalla, tunnin sessio 5 euroa. 

Tarjolla on retkiä luoliin..

Pak Ou -luola

... ja vesiputouksille.

Kuagsi Falls

Kuninkaanlinna on upea ja Mount Phousilta on hienot näkymät ympäri kaupungin. Temppelit ovat kauniita ja paljon koristellumpia kuin muualla Kaakkois-Aasiassa.

Illalla voi tepastella night marketilla tarjontaa katsastaen.

Pääkadun liikenne on niin rauhallinen, että koira saa pitkän aikaa rötköttää keskellä tietä. 

Munkkimobiili

Lenseän iltapäivän voi viettää pääkadun varrella ihmisvirtaa katsellessa ja happy hourin mojitoja nauttien. Mojito on niin raikas, yhtä aikaa sopivan makea ja kirpeä ja se hivelee matkailijan jokaista mahdollista nautintosolua. 

Ja kun baarin musiikkivalikoimassa on 80-luvun hittejä ja vieläkin vanhempaa, kuten Dirlandaata, ja seurana on vesiputousretkellä tapaamani ylisosiaalinen singaporelainen kundi, olo on kuin hiihtokeskuksen after skissä. 

I love Luang Prabang! 

PS. Jotta elämän vaaka pysyisi tasapainossa, sain n. vuorokausi tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen turistiripulin, enkä siinä vessanpyttyä halatessani rakastanut Luang Prabangia vähääkään!