Minne matkalla Myanmar?

Vietin 24 päivää Myanmarissa. Ikävää, että paikallisten kielitaito on niin surkea, että kauhean syvällisiä keskusteluja on vaikea käydä. Mutta jonkinlaisia hämäriä aihioita kansalaisten mielipiteistä sain kuitenkin raavittua kasaan lukuisista keskustelunrepaleista.

Luottamus siihen, että ”The Lady” Aung San Suu Kyi muuttaa asiat parempaan suuntaan, oli luja. Kaikki olivat tyytyväisiä vaalitulokseen ja uskoivat maalle koittavan paremman tulevaisuuden. Kaikki, joilta kysyin, olivat käyneet äänestämässä ja antaneet äänensä NLD:lle, tietenkin.

Vaalituloksesta huolimatta military saa edelleen haltuunsa 25 % parlamenttipaikoista eli militaryn suunnaton vaikutusvalta ei jatkossakaan häviä mihinkään.  

Korruptio on maassa valtaisa, kuten muuallakin Kaakkois-Aasiassa. Joku guesthousen isäntä kertoi odotelleensa pari kuukautta majoituslupaa ja vasta kun raha vaihtoi pöydän alla omistajaa, herkesi lupa saman tien.

Maa on äärimmäisen köyhä. Maatalousvaltaisuus näkyy kaikkialla ja välillä töitä tehtiin riisipellolla jopa vesipuhvelien voimalla. Naapuripelloilla oli onneksi koneita.

 Pohjois-Myanmarissa rekkaliikenne oli aivan valtavaa, kerran laskin joka toisen vastaantulevan ajoneuvon olevan iso rekka. Kun kysyin rekoista, sain vastaukseksi, että ne ovat matkalla Kiinaan. Kiina onkin yhtä aikaa hyvä ja huono naapuri. 

Kiina toteuttaa Myanmarissa sitä samaa agendaa kuin kaikkialla muuallakin maailmassa: se sijoittaa runsaasti, mutta vie sijoituksensa hedelmät itse, eikä vaurastututa niillä riistämäänsä maata. Military saa välistävedosta rahaa itselleen ja sallii vääryyden tapahtua. Esimerkiksi jadekaivokset ovat suurelta osin kiinalaisten hallussa. 

Köyhyyden vuoksi lapset työskentelevät perheyrityksissä, eivätkä käy koulua. Niin monta kertaa guesthouseissa ja ruokapaikoissa katsoin nuoria kouluikäisiä lapsia töissään.  Kuulin myös, että perheet voivat köyhyyden vuoksi antaa poikalapsensa munkeiksi tai – mikä oli järkyttävä uutinen – lapsisotilaiksi.

Tämä suloinen n. 12 v. tyttö kuskasi minulle pirtelöitä ja mojitoja Hsi Pawssa. Koulunpenkille hän minusta olisi kuulunut.

Eräässä keskustelussa paljastui, että monet joutuvat sinnittelemään 40-50 USD kuukausituloilla. Tuolla rahalla ei elä edes Myanmarissa, vaikka siellä järkyttävän halpaa onkin.

Työ on rankkaa ja sitä tehdään alkeellisilla menetelmillä. Kauhea oli katsella tietyömaita, joissa naiset (!) ja lapset (!) kantoivat hirveässä kuumuudessa ja pölyssä raskaita kivikoreja ja levittivät pikeä.

Minä olen pessimisti, enkä oikeasti usko The Ladyn saavan mitään suurta muutosta aikaiseksi. Pahimmillaan hän on vain militaryn manipuloima nukkehallitsija. Amerikkalaisista sarjoista olen oppinut, että ”Follow the money”. Maan rahavarat ja tiukka ote taloudesta on militarylla. Ehkä he eivät enää tarvitse parlamenttivaltaa, kun he johtavat maata rahan avulla?

Voi kuinka toivonkaan olevani väärässä.