Ihan ensimmäisenä reissulla kannattaa oppia se, että
hermoilu asioiden sujumisesta on täysin turhaa. Lopulta kuitenkin kaikki aina
järjestyy. Kuten maanmainiossa The Best Exotic Marigold Hotel –elokuvassa
sanotaan ”Everything will be well in the end. And if it is not well, then it is
not the end”.
Täsmälliselle suomalaiselle esim. kuljetusten
myöhästymisestä hermoilu on hukkaan heitettyä tunne-energiaa. Tulee se bussi
tai minivan tms sitten kun tulee, eikä hermoiluni tai raivoni
sen viivästymisestä nopeuta sen kulkua yhtään. Minä siinä kärsin, ei kukaan muu
ja miksi tehdä vasiten pahaa itselleen? Kuljetus ei ehkä tule juuri silloin
kuin pitäisi, vaan 45 min myöhässä, mutta so what? Onpahan aikaa pällistellä
paikallista menoa ja silmitellä ihmisiä sekin aika.
Henkilökohtaisesti minua helpottaa ajatus siitä, että vaikka
asia on juuri nyt epävarma, niin jo tietyn ajan kuluessa, vaikka iltaan tai
huomiseen mennessä, asia on jo järjestynyt. Saan kuitenkin hoidettua liput ja kuljetukset, netti toimii juuri 5 minuuttia hotellivarauksen tekoa varten, löydän oikean tien, oikean ihmisen, pääsen sinne minne olenkin matkalla. Joten tätä hetkeä ei kannata
tuhlata huolehtimiseen, koska jo muutaman tunnin sisällä tai viimeistään karvan verran ennen h-hetkeä tämäkin
asia on reilassa. Aina.
Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti