Välillä ikivanhat perinteet ja luomukset näyttävät niin absurdeilta ja
suurisuuntaisilta, että niitä voisi kuvitella tämän hetken luovimpien ja
parhaiten rahoitettujen taiteilijoiden kehittämiksi.
Esimerkiksi Mandalayssa sijaitsee Myanmarin toiseksi tärkein
uskonnollinen temppeli Maha Myat Muni Pagoda. Ihan siellä temppelin
peräseinällä on valtavan kokoinen Buddha-patsas, jonka ympärillä pyörii huikea performanssi.
Juonen kulku on päivästä toiseen sama:
Vain miehet saavat lähestyä Buddha-patsasta. Ensin heidät
ohjataan rajatulle alueelle, jossa he käyttävät suuria summia kyateja
ostaakseen kultalehtiä, joita he sitten liimailevat Buddha-patsaaseen. Patsaan
äärellä käy jatkuva kuhina miesten asetellessa lehtiä. Reaaliaikaista kuvaa
liimailusta myös näytetään ympäri temppeliä olevista näytöistä.
Naiset istuvat kauempana, sillä Buddhan luo heillä ei tässä temppelissä ole asiaa |
Buddha saa lisää kultausta luittensa ympärille |
Patsas on ollut paikoillaan jo yli sata vuotta ja sinä
aikana se on paksuuntunut n. 6 tuumaa. Kultalehdethän ovat lähes läpinäkyvän
ohuita, joten sanoisinko, että aikas monta lehteä Buddhaan on vuosien saatossa
liimailtu.
Aivan huippu nykytaideteos puolestaan on Mandalayssa Kuthodaw
Pagodassa sijaitseva maailman suurin kirja, joka käsittää peräti 729 valkoista
kivitemppeliä.
Paikallinen turvamiehen näköinen mies halusi harvinaisen lähentelevään yhteiskuvaan kanssani upeiden kivitemppeleiden edessä |
Näitä on siis yhteensä 729 |
Jokaisen temppelin sisällä seisoo kivipaasi, johon on molemmin puolin kaiverrettu tekstiä Tripitakasta, buddhalalaisuuden opetuksia palin kielellä kirjoitettuna.
Paikan valtavuus tekee lähtemättömän vaikutuksen ja vetää
ihan hiljaiseksi. Mikä upea luova taideteos! Mikä laajuus ja mahtavuus! Mitä
ihanan ylenpalttista suuruudenhulluutta!
Olisinpa saanut olla kärpäsenä katossa, kun idea on
presentoitu asiakkaalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti