pyy

pyy

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ei sittenkään EMV2

Kirjan kirjoittaminen tökkii ja syykin on selvillä. Olen valinnut liian vaikean aiheen. Pyörin ympyrää, jossa yksi asia vain suurentaa seuraavaa: En tiedä tarpeeksi aiheesta >> Tunnen oloni erittäin epävarmaksi >> Epävarmuus aiheuttaa huonommuuden tunnetta >> Huonommuus vähentää intoa >> Innottomuus ei millään saa minua pysymään koneen ääressä naputtamassa. Eli väärin valittu tavoite aiheuttaa ikäviä ajatuksia, joista seuraa ikäviä tunteita, joista seuraa tekemättömyyttä.

Kirjan kirjoittamiseen mielekkäällä tavalla tarvitaan kahta asiaa. Ensinnäkin pitää valita aihe, josta oikeasti olisi jotain sanottavaa. Toiseksi pitää olla niin totaalisen innostunut aiheestaan, että jaksaa naputella siitä noin 300 sivua. 

EMV2:n idea oli loistava sen sisältämän klassikkotwistin ansiosta, joten uskon edelleen, että se olisi herättänyt kiinnostusta ja sillä olisi ollut kaikupohjaa nykymaailmassa. 

Mutta koska opettelen hyväksyvää läsnäoloa elämässäni, niin nyt on taas yksi oivallinen hetki katsoa totuutta silmiin ja odottaa, kumpi kääntää ensin katseensa. Kyllä se olen minä. Hyväksyn sen tosiasian, että sinänsä hyvä aihe ei koskaan muutu kirjaksi ainakaan näillä sormilla näpyteltyinä. (Vaikka mulla oikeasti oli projektisuunnitelma ja kaikki!)

Vietän tänään EMV2:n hautajaisia. Haen ylihinnoiteltua viiniä kaupasta, jotta pääsen vielä syvemmälle kurjuuden tunteeseen ja voin sääliä itseäni entistä enemmän. Etsin YouTubesta kaikista surullisimmat kappaleet ja muistelen kaikkia onnettomuuksia elämässäni, itken rakkaiden kissojenikin kuolemaa taas pitkästä aikaa. Nenäliinoja kämpiltä onneksi löytyy kasapäin.

Huomenna menen päivällä tutustumaan Chinatowniin ja illaksikin on suunnitelmia. Ylihuomenna avaan uuden wordin ihan uudella aiheella. 

Hyvästi EMV2 – tervetuloa LA!

tiistai 27. tammikuuta 2015

Tönöjen piirittämiä pilvenpiirtäjiä

Pilvenpiirtäjät ovat aina kiehtoneet minua, sillä mielestäni niissä tiivistyy suurkaupunkien henki ja mahti ja pyrkimys kohti yhä rikkaampaa tulevaisuutta. Täällä Bangkokissa onneksi on mitä ihailla! Itsekin asun 23-kerroksisen talon 21. kerroksessa ja tämä korkeus lisää suunnattomasti turvallisuuden tunnettani. Oikeasti pilvenpiirtäjän raja taitaa kyllä mennä jossain 40 kerroksen kohdalla, otaksuisin.

Parvekkeeni ikkunasta näkyy kaupungin monimuotoisuutta.
Aurinko laskee siinä kuuden jälkeen ja värjää taivaan usvaisen punaiseksi.
Skytrainin suhahdellessa läpi kaupungin ei pilvenpiirtäjistä ole pulaa. Chao Pharaya -jokea risteillessä saa ihailla taivaanhalkojia molemmin puolin, joukossa Millenium Hilton ja Peninsula-hotellit ja monet muut. Ja sitten joen varrelle on ripoteltu valtava määrä tällaista nimetöntä pilvenpiirtäjämassaa.




Bangkok on täynnä vastakohtia ja se pätee myös taloihin. Matalia kolmi- ja nelikerroksisiakin taloja on niin pitkälle kuin silmä kantaa ja siitä vielä monikymmenkertaisesti eteenkinpäin. Tyypillinen näkymä Skytrainin varrella on purkukunnossa olevat matalat rötisköt, jotka vain odottavat uutta huippukorkeaa taloa loistavien liikenneyhteyksien ääressä olevalle tontillensa, jonka hinta Skytrainin takia on rakettimaisessa nousussa.

Sukhumvit-linen viimeisen pysäkin Bearingin, joka sijaitsee ihan Bangkokin rajalla, aseman seutu näyttää vielä tältä. Uskon, että parin vuoden päästä näky on jotakin korkealentoisempaa.
 Ihan mun lähellä on iso tavaratalo, joka on tällaisella kadulla. Tosin tavaratalon takana on jo noin 30-kerroksisen talon luuranko ja valtava määrä nostureita hommissa.

Sen samaisen Chao Phrayo -joen varrella ennen niitä upeita pilvenpiirtäjiä on myös aikamoisia harmaita lautahökkeleitä, jotka näyttävät dominolta: jos yhtä lautaa tönäisee, koko hökötys romahtaa. Ekalla kerralla luulin, ettei niissä edes asu kukaan, mutta seuraavalla venereissulla huomasin iloisen pyykkiliputuksen monessakin ikkunassa.

Vuokraemäntäni hyllystä löytyi kaikkien matkailu- ja ruokalehtien seasta myös unelmointikirja ihanista kodeista, siis omakotitaloista puutarhan ja kahden uima-altaan kera. Eniten kirjassa hämmästytti se, että monet niistä on Bangkokissa. Jossain tässä isossa kaupungissa on siis hieno omakotitaloaulekin, wau.

Hedelmiä vai karkkia?

Ruokapostauksia on tulossa lisää, mutta tämä ensimmäinen juhlistaa hedelmien voittokulkua.

Hedelmiä on Bangkokin kaupat ja kadut väärällään. Hedelmiä on myös tuotteistettu helposti syötävämmäksi pilkkomalla ne valmiiksi tai laittamalla niitä tikun nenään kuin jätski. Nam!

Tälläkin hetkellä jääkaapistani löytyy setit ananasta, vesimelonia ja mangoa.

Joskus ei ostos osu yhtään omiin makumieltymyksiin, kuten tässä hedelmäpackissa. Kaikki maistuivat pahville ja tunne oli sama kuin laittaessani kesäkurpitsaa salaattiin: tuo täydennystä, mutta ei yhtään kutkuttele makuhermoja. Mutta kaikkea uuttahan on kokeiltava, siksi tämäkin sujahti kauppakassiini.
Tuo yksi ei onneksi ollut punajuurta, vaikka siltä vahvasti näyttikin.
Kun hedelmiä on niin paljon tarjolla, niitä myös tulee syötyä käsittämättömät määrät (muutun tällä matkalla varmaan vesimeloniksi tai ananakseksi).

Karkit sitä vastoin on piilotettu. Kadulla niitä ei myydä laisinkaan ja Lotus Tescossakin sain haahuilla kauan ennen kuin erittäin lyhyt ja vaatimaton karkkihylly löytyi.

Sncksejä sitä vastoin oli pari pitkää hyllyväliä. Suomalaisista tuplaturbojättisuperpakkauksista poiketen paikalliset snacksit on pakattu 30 tai max 60 gr pakkauksiin. Ja osa snackseistä näyttää melkeinpä puoliterveellisiltä, kun ne on valmistettu merilevästä tai kalasta (?). Niitäkin on pakko maistaa, vaikkei nyt ihan heti houkuttelekaan...
Jäätelöäkin löytyy, mutta siinä hämmästyttää hinta. Ostaako yksi jätskituutti vai kolme pakkausta valmiiksi viipaloituja hedelmiä?

Ihmiset Bangkokissa ovat tietenkin hirmu pieniä, mutta sen lisäksi he ovat myös kadehdittavan laihoja. Katselin Skytrainissä paikallisia ja ehkä noin joka kymmenennellä saattoi olla ylimääräistä vyötäröllä. Tähän on tietenkin monta syytä, mutta en yhtään ihmettelisi, jos yksi lukuisista olisi tuo jatkuva hedelmien syönti ja vähäinen karkkitarjonta. Ai niin, täällä karkkeja ei siis strategisesti ole sijoiteltu kassojen lähelle houkuttelemaan ihmisiä kiusaukseen silloin, kun kaikki tahdonvoima on jo kulutettu loppuun oikeita ruokaostoksia tehden ja lankeemus on varma kuin Aatamilla aikoinaan. Alakerran pikkuruisesta ValuMarketista en ole edes löytänyt karkkihyllyä.

Loppukevennyksenä vielä kuva eksoottisesta kadulla myytävästä hedelmästä. Tunnistaako joku?

tiistai 20. tammikuuta 2015

108 kertaa kiitos

Wat Phon temppelialueen vetonaula on 43 metriä pitkä ja 15 metriä korkea kullattu makaava Buddha, suurin maailmassa. Buddha loikoilee tyytyväisen oloisena, eikä ihme, sillä patsas kuvaa Buddhan kohta tapahtuvaa siirtymistä Nirvanaan.
Temppelissä kuuluu jatkuva outo metallinen kolina. Syy selviää, kun on ensin ihaillut Buddhaa koko sen pituudelta ja erityisesti jalkapohjien helmiäiskoristeita ja siirtynyt patsaan selkäpuolelle. Seinän vierustalla on rivi metallisia kippoja, tarkalleen ottaen 108 kappaletta.

Teen niin kuin muutkin: annan 20Bth lahjoituksen temppelille ja otan käteeni pienen astiallisen pikkukolikoita. Siirryn kippojen viereen ja tiputan yhden kolikon jokaiseen kippoon loputtoman tuntuisessa turistijonossa.

Yritän kuitenkin keskittyä hetkeen ja päätän kiittää jokaisella kolikolla. Ensimmäiset varmaan 30 kiitollisuudenaihetta keksin helposti, sitten tahti alkaa olla liian vauhdikas ja takanani olevilla ruotsalaisilla on kova kiire päästä jo seuraavalle nähtävyydelle.

Niinpä vain kiitän. Kiitos. Tiputan kolikon metallikippoon ja kuulen helähdyksen. Kiitos. Tiputan kolikon. Kiitos. Kolikko. Kiitos. Kolikko. Kiitos. Kolikko. Kiitos.

Kun astun temppelin hämäryydestä takaisin hehkuvan kuumaan keskipäivän auringonpaisteeseen, oloni on seestynyt ja -- kiitollinen.

Laitan kengät takaisin jalkaani ja kun seuraavan kerran istun, avaan opaskirjani. Siellä kerrotaan, että ne Buddhan jalkapohjissa olevat helmiäiskuviot ilmaisevat Buddhan 108 suotuisaa luonteenpiirrettä ja 108 kolikkoa pudotetaan kippoihin hyvän onnen saavuttamiseksi.

Kiitos 108:sta uudesta kiitollisuudenaiheesta.

Tärkeimmät matkailustrategiat osa I

Ensimmäiset kaksi yötä ihastuttavassa Bangkokin kämpässäni olivat katastrofaaliset. Vaikka olin matkustamisesta ja oudosta kuumuudesta yli- ja suorastaan kuolemanväsynyt, Nukkumatti kiersi sänkyni kaukaa, ilkkui vaan. Valvoin ja väsyin lisää ja pelkäsin saavani kamalan flunssan.

Valvomisen syy oli hyvin yksinkertainen: suuresti vihaamani ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumpussa on se vika, että se puhaltaa ilmavirtaa ja se pahimillaan pitää meteliä.  Nämä molemmat kauhuskenaariot toteutuivat makkarin ilmastointilaitteessa. Poskionteloissani alkoi jo tuntua ikävää kosteutta ja nenäni vähän niiskui, puoliksi itkusta ja puoliksi jatkuvan ilmavirran aiheuttamasta flunssan alusta.

Yritin kaikkeni nukkuakseni.  Otin jopa käyttöön sen minulla toimivimman NLP-strategian re-framingin eli uudelleenmäärittelyn, jota tavallisessa elämässä kutsutaan myös nimillä "Takinkääntö", "Opportunismi" ja "Välttämättömyyden muuttaminen hyveeksi". Ajattelin siis sen kamalan ilmastointilaitteen metelin olevan asia, joka parantaa minut, lisää rakkautta kanssaihmisiin ja vahvistaa yhteyttäni korkeampaan tahoon. Keksin kolmikolle jopa värit ja kuviot ja voimalauseet ja kävin niitä läpi mielessäni ja varmaan ne oli ihan hyviä, mutta edelleenkin ikävä Nukkumatti pihtaili hiekkansa kanssa, niin kuin se nyt yltäkylläisestä maailmasta loppuisi.

Kolmantena yönä sen keksin. Tässä asunnossa toimivin ilmastointistrategia on sellainen, että illalla  laitetaan makkarin ilmalämpöpumppu jäähdyttämään huonetta. Kun on aika mennä nukkumaan, laite suljetaan, mutta olkkarin pumppu laitetaan oikein viileälle ja ovi pidetään visusti levällään. Näin makkari ei yön aikana päädy pätsiksi, vaan lakanan kanssa siellä voi nukahtaa oikein rauhallisesti kaupungin hälyyn ja ohikulkevien Skytrainien räminään.

Tulevaa ei pitäisi murehtia, mutta tiedän vielä tällä reissulla kohtaavani monta inhottavaa ilmastointilaitetta. Toivottavasti strategiani "parantaa, rakastaa, yhdistää" toimii silloin. Tai sitten joku muu.

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Luksuscondo Bangkokissa

Kämpän löytäminen kuukaudeksi oli työläs ja uuvuttava prosessi (teen siitä oman postauksen, oli niin merkillistä). Lopulta kuitenkin päädyin Airbnb:n kämppään ihan On Nut –aseman lähelle. Talon faciliteetit ovat niin hämmästyttävät, että niistä on ihan pakko kertoa.

Ensinnäkin tien varressa on koppi ja siellä on 2-4 vartijaa. Heidän tehtävänsä on avata portti sisään ajaville ja kun joku ajaa ulos, he ryntäävät henkensä kaupalla liikenteen sekaan raivaamaan autolle tilaa.
Talojen edustalla on henkitalo, joka pitää pahat henget poissa varsinaisista kodeista. 

Taloja on kaksi, täysin identtisiä. Kerroksia on 23.
Pihanurmikkoa kastellaan ihan joka päivä. Noin kymmenmetrinen vesiaihe on, jos saan sanoa, luonteeltaan tylsä ja näyttää siltä, että se on olemassa vain siksi ”kun nyt pitää vesiaihe olla”. Pihaa koristaa myös outo delfiini(?)patsas. Ja sitten on kaksi tällaista varjostettua oleskelutilaa tuoleineen ja sohvineen.
Joku voisi haluta tuonne varjoon tupsalle, mutta ei: koko piha on no smoking area.

Sisääntuloaulassa istuu virka-aikana tiskin takana kaksi neitosta kuin respassa. En ole oikein selvittänyt heidän funktiotaan, pitää varmaan kysyä joku päivä. 

Aula on suunnaton! Siellä on sohvia ja pikkupöytiä ja telkkari ja vessat. Talon asukkaat myös oleskelevat siellä yllättävän paljon.
Kukka-asetelmat ovat viehättävät ja kävin heti ekana päivänä nipistämässä niitä aitouden varmistamiseksi. Aitoja. Aulassa on tämän lisäksi myös toinen sohvaryhmä.

Seuraavaksi on huone täynnä miehiä, jotka tuijottavat tietokoneruutuja. Ehkä he ovat se mainostettu ”24h security”? 

Aulassa on myös meeting room, jossa on arkisin lähes koko ajan meneillään vilkas kokous. 

Neljäs kerros on ihmeitä täynnä. Ensinnäkin siellä on asukkaiden käytössä peräti kaksi living roomia:


Huom: keittiönurkkauksessa on Smegin jääkaappi
Ja tällainen game room:


Ja fitness room:

Ja laundry:

Ja parasta kaikesta on tietenkin swimming pool:

Altaan päädyssä on jacuzzi - totta kai.

Allasalueella on myös lisää oleskelutiloja, jos kansituolit kyllästyttää:
Tässä on ihana illalla köllötellä ja lukea e-kirjaa (valo ei riitä muuhun), nauttia lämmöstä ja kuunnella kaupungin ääniä ja Skytrainin räminää.


Aikas luksusta, sanoisin!

Mutta ei tässä vielä kaikki, kuten ex-VP-copyna hyvin tiedän. Meidän talon alakerrassa on 24h auki oleva MaxValu -minisupermarket, joka ihan oikeasti on nimensä veroinen. Kaiken muun hyvän lisäksi sieltä saa deliruokaa, kahvia, tuorepuristettuja mehuja ja rahaa ATM:sta.  
Toisen talon alakerrassa on tyylikäs ja kodikas True Coffee –kahvila, jossa on hyvä tyydyttää lattenälkänsä. Kahvilista on vaikuttava ja mukana on myös thai-spesiaaleja, joihin aion nyt siirtyä. Sillä onhan se vähän tyhmää tulla Thaimaahan juomaan lattea. 
Todella hupaisaa kun tulin tänne lähes 30 asteen helteessä ice lattelle, niin musiikkina soi "Let it snow, let it snow, let it snow"


Summa summarum: talon palvelut ovat pöyristyttävät. Joka päivä näen ainakin kolme eri siivoojaa, pari respatyttöä, 2-4 autoportin avaajaa, 2-4 mystistä security-miestä (?) ja sitten en ole ihan varma, onko ne nurmikonkastelijat samoja kuin siivoojat. Tämä ei siis ole hotelli vaan asuintalo.

Melkein kateeksi käy tällainen asuminen. Ehkä jäänkin tänne, enkä tulekaan takaisin!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Aaaaah ja aiiiiiii!

Elämäni ensimmäinen thai-hierojan foot massage oli huikaiseva. Mieshieroja pesi, paineli, veti, hieroi, naputteli taltalla, venytti, raspi, niksautteli, kiskoi varpaista ja työnsi mut aikamoiseen lootusasentoon. Sattui ja tuntui aivan ihanalta!

Luulin, että se oli loppu, mutta ei. Seuraavaksi oli vuorossa vähän hartianakuttelua. Käsiä kohdeltiin melkein yhtä rankasti kuin jalkoja ja pelkäsin hänen vetävän olkanikamani sijoiltaan. Vähän vielä selkää ja sitten niin kovakourainen päähieronta, että suomalaisen kampaajan tekemänä tekisin heti valituksen. Mutta ei, hetken kivun jälkeen hän hellitti, nautinto sai vallan ja tunsin aivojenikin virkistäytyvän.
 
Olin käsittelystä ihan pökertynyt. Hieroja melkein talutti minut lepäämään ja tarjosi kupin teetä, joka harvoin on tullut niin tarpeeseen. 

Tätä onnea on saatava lisää! 
PS. Juuri kun olin saanut tämän kirjoitettua, niin luin  että "Hyvä thaihieronta on ainakin harjoittajalleen henkinen kokemus. Hieronta toimii hänelle meditaatioharjoituksena, jossa hän harjoittaa hierottavalleen fyysisesti mettaa eli buddhalaista oppia rakastavasta lempeydestä." (Helin, Harjumaaskola: Thaimaa parhaimmillaan). Älyttömän hieno ajatus!

Buddha is no furniture

Bangkokin Grand Palace on kaupungin suurin turistirysä ja sen huomasi, väkeä oli lähes yhtä paljon kuin Siamin asemalla ruuhka-aikana (ja se on paljon! Ahdistavaa tällaiselle eteläpohjalaiselle, joka tarvitsee ojennetun käden ja puukon verran tilaa ympärilleen).

Grand Palacen alue oli mykistävä. Loputonta kullan ja koristeiden kimallusta, kaiverrusta, yksityiskohtaa, patsasta, temppeliä, säihkettä, suitsuketta, Buddhaa… Alueella sijaitseva Wat Phra Kaeo -temppeli on Thaimaan pyhin ja tärkein rakennus, sillä siellä sijaitsee Smaragdi-Buddha. Temppeli on koristeltu mosaiikista kiiltelevillä pylväillä ja sisällä buddhalaiset kumartuvat osoittamaan kunnioitusta aidon liikutuksen vallassa. Noin 65 cm korkea Buddha istuu lootusasennossa ja on oikeasti jadea. Vuodenajan vaihtuessa (kesä, sadeaika, talvi) itse Thaimaan kuningas vaihtaa sille vaatekerran  On sanottu, että niin kauan Thaimaa kukoistaa, kun Smaragdi-Buddha säilyy paikoillaan. 

Blogin otsikko viittaa alueen päivänvarjoihin, joissa korostettiin, että ”Buddha is for respecting. Not tattoo. Not furniture.”

Anteeksi surkea kännykkäkamerani, mutta toivottavasti näistä saa edes vähän käsitystä jumalallisesta loistokkuudesta.
Viisimetriset demonit vartioivat sisäänkäyntiä ja suojelevat temppeliä pahoilta hengiltä

Phra Siratana Chedi

Temple of Emerald Buddha


Naislintu? Vai mies-?

Temple of Emerald Buddha

Kaikki on koristeltu ja tietenkin käsityönä
Mä ja mun kaverit

Lisää lintumiesdemoneja

Nämä hahmot kannattelivat kämmenillään Prasat Phra Dhepbidornia eli The Royal Pantheonia



Pieni mutta äänekäs temppelikissa
Muodot, mosaiikit, värit, koristelut, kulta, taruhahmot... Tällaista loistoa näkee harvassa paikassa maailmassa. Kaikkea oli yltäkylläisesti ja ylikin. Alueella oli lisäksi monia pieniä museoita vaatteista, aseista ja vaikka mistä. Kerrassaan pöyristyttävän upea kohde!

Rakkauden ensihuuma

Anja Kaurasella/Snellmanilla on kirja, jossa hän vertaa rakkauden vaiheita eri maanosiin. Ja ensihuuma on tietenkin Aasia!

Jo ensimmäiset päivät Bangkokissa saivat minut ymmärtämään miksi. Bangkok on niin ihmeellinen, niin kiehtova, niin erilainen. Bangkok on jotakin eksoottista, johon haluaa tutustua paremmin, jonka kanssa haluaa viettää aikaansa, katsoa silmiin ja kaivautua yhä syvemmälle. Kiinnostus toista kohtaan on valtava ja jokainen uusi löytö vain vahvistaa tunnetta, että on valinnut oikein.

Bangkok avaa aistit rakkauden lailla. Mihin tahansa päänsä kääntää, kohde on silmittelemisen arvoinen. Äänimaailma on kakofoninen, kaupunki rämisee, kolisee, huutaa, suhisee, pärisee… Ja makuaisti, se luulee tulleensa taivaaseen! Niin paljon herkkuja, että haluan kiireellä ahmia ne kaikki, syödä syödä syödä taukoamatta!

Oman kehonsakin tuntee voimakkaammin, kun vuorotellen siihen porottaa aurinko ja hiki valuu vaatteiden alla ja heti perään sisätiloissa täysillä olevan ilmastointilaitteen viima saa värisemään kylmästä. Onnen maksimin saavutan sillä sekunnilla, kun sujahdan (omaan lähes yksityiseen) uima-altaaseeni ja vapahduttava vesi hyväilee vartaloani.

Rakkauden draaman kaareen kuuluu se, että juuri ne seikat, joita aluksi pitää mukavina pikku erikoisuuksina, ärsyttävät myöhemmin kaikkein eniten. Ehkä myös Bangkokissa käy niin. Mutta ei vielä, ei, nyt nautin!
Thai massage

Se tunne

Ehkä reissaamisessa on kaikkein parasta se tunne.

Se tunne kun koko kehoa kiehtovasti kihelmöi, vatsassa lepattaa pieniä perhosia, hymy syttyy herkästi ja uteliaisuus pilkahtelee silmissä.

Se tunne kun istuu lentokoneessa turvavyö kiinnitettynä ja nousu on vain muutaman minuutin päässä.

Se tunne kun tulee uuteen kaupunkiin ja ekan kerran astuu ulos lentokentältä.

Se tunne kun saapuu majapaikkaansa, tarkistaa sen ja avaa telkkarin vain kuullakseen paikallista kalkatusta.

Se tunne kun ekan kerran lähtee tutustumaan lähiympäristöönsä, kun kaikki on vielä vierasta ja uutta ja on pysähdyttävä 10 m välein katsomaan taakseen, että varmasti osaa takaisikin.

Se tunne, kun on lähdössä retkelle!

Se tunne kun näkee jotain ihmeellistä, mitä on aiemmin ihaillut vain kuvissa tai kuullut juttuina.

Se tunne kun väsyttää ja istahtaa kahville ja silmittelee kaikkia ihmisiä ympärillään ja miettii, ketä he oikein ovat ja millaista heidän elämänsä on.

Ja vielä: Se tunne kun pienen viivytyksen tai väärinymmärryksen tai oman ärtymyksen keskellä yhtäkkiä muistaakin ”Hei, mähän olen reissussa! Mulla ei ole kiire mihinkään. Olen täydellisen onnellinen tässä ja nyt. Mähän olen reissussa!!!”
Se tunne kun joutuu lentämään 12 tuntia, huooooh. Blogiteksti kirjoitettu lentokoneessa Madrid-Bangkok. Kuva napattu netistä.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Aivan käsittämättömän ravisuttavaa

Edellisestä vierailustani Madridin Museo del Pradoon on yli 20 vuotta. Silloin kaikista taideaarteista kaikkein ravisuttavimmat olivat de Goyan mustat maalaukset ja vielä aivan erityisesti tämä "Saturnus syö omat lapsensa".
Kuvalähde Wikipedia
Taulu oli edelleen aivan huikea ja jos mahdollista, teos kosketti minua nyt vieläkin enemmän kuin nuoruuden kukoistuksessa. Teos on raakuudessaan ja ilmaisuvoimassaan kamala kuin muinainen Turkan Seitsemän veljestä, täynnä tuskaa, pelkoa ja kuolaa.

Antiikin tarun mukaan Kronokselle (Saturnukselle) oli ennustettu, että joku hänen lapsistaan syöksee hänet vallasta. Kronos piti kaksin käsin ja kaikin hampain kiinni nykyisyydestä ja välttääkseen kohtalonsa hän otti ja söi kaikki lapsensa.

Eihän tuo muutoksen estäminen onnistunut Kronokseltakaan, joka sentäs oli jumala, joten miten sitten meiltä mitättömämmiltä olennoilta.

Melkoisen kallis taivaspaikka

Luterilaisena ja peruskoulun lusineena ja eteläpohjalaisena olen tottunut täydelliseen tasa-arvoon ja siihenkin, että joka aamu on armo uus. Taivasosuutta ei voi ostaa ja historiantunnilla opetettiin, että anekauppakin kiellettiin jo 1500-luvulla. Niinhän minä sinisilmä luulin! (Vähän väliä huomaan olevani tynnyrissä kasvanut ja luulen näköjään kaikenlaista. Fuengirolan baareissakin kuulemma haisi muukin kuin tavallinen tupakka ja paikallinen palkittu eläintarha Bioparck, jonka infrastruktuuri oli aivan mahtava, olikin todellisuudessa muovia. Höh.)

Madridin upeassa Almudenan katedraalin kryptassa oli lattialla siellä sun täällä kukkapuskia ja joulutähtiä. Ja kun pysähdyin kerran tarkastelemaan moista kummallisuutta, siinä olikin oikea hauta. Eikä siis mikään historiallinen muinaisjäänne vaan uusimmat hautaukset olivat vuodelta 2014. Siis oikeasti 2014!
Kryptassa oli myös rahalla ostettuja n. 40 neliön sukuyksiöitä. Luulin niidenkin olevan jotain muinaisjäännettä keskiajalta, kun rikkaat paikalliset aateliset ja kauppiaat mielellään jakelivat rahojaan kirkolle ja kirkko tietenkin käsi ojossa otti niitä vastaan. Mutta hah, se oli silkkaa nykypäivää, kun siellä ne lukkojen takana yksityisessä katedraalin kryptassa odottivat Madonnan katseen alla marmoriarkkuihinsa seuraavaa suvun vainajaa.

PS. Harvassa paikassa krypta on komeampi kuin katedraali, mutta näin sattui Almudenassa. Pääkatedraalissa ei ollut kuin aivan taivaallinen katto:
Ja tietenkin se, että kun Espanjassa tasa-arvoinen avioliittolaki on ollut voimassa jo iät ajat, niin se aurinkoisena päivänä saa tukea myös kirkkorakennuksessa kauniista lasimaalauksista heijastuvista sateenkaarivärityksistä.