Siskon miehen siskon miehen serkun baari

Fuengirolassa on 7 km pitkä hiekkaranta. Koko sen matkan rantakadulla on baareja: suomalaisia, englantilaisia, irkkupubeja, hollantilaiskapakoita… Ja kuriositeettina kaiken keskellä on toimisto, joka myy baareja.

Näin vuodenvaihteessa baarit ovat tyhjiä ja osa on kokonaan suljettu talveksi, mikä on äärifiksua, sillä asiakkaita ei kerta kaikkiaan riitä. Kun itse aamukävelyllä istahdan johonkin baareista,  juon kupillisen todella hyvää cafe con lechea (max 1,30 e) ja hyödynnän ilmaista wi-fiä ja saatan olla sen lähes tunnin aikana ainut asiakas koko baarissa, niin väkisin tulee mieleen, että millähän sekin pulju pysyy pystyssä.

Suomibaareihin en tunne mitään vetoa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Välillä käyn tapastelemassa baarissa, jonka omistaja on mun siskon miehen siskon miehen serkku. Pitäähän lähisukulaista kannattaa!
Miten en ole edes ajatellut aiemmin, että lempiruokani karjalanpaisti ja kaalilaatikko pieniin kippoihin aseteltuna kokevatkin muodonmuutoksen tapaksiksi ja täyttävät uuden tehtävänsä mainiosti.  Ja nyt sanon puolustuksekseni niille, jotka nyrpistävät nenäänsä sille, että ulkomailla syödään kotimaan ruokia: aion olla reissussa pitkään ja kohta suuntaan outoon Aasiaan, joten ihan hyvin voin harvakseltaan nauttia tutuista suomalaisherkuista bussikadun Cafe Barissa (mikä kuvaava nimi!), jossa ruoat on alusta asti itse tehtyjä; kaalilaatikkokin parempaa kuin omani, vaikka sekin on kerrassaan mainiota (salaisuus on tummassa siirapissa). 

Huh, ikinä töissä en olisi kirjoittanut moista virkettä. Ehken edes Puutarhatarinoissa.

Niin ja siellä siskon miehen siskon miehen serkun baarissa vietin myös hauskoja iltoja. Jouluna, uutena vuonna, vikana iltana ja ...