Siskon miehen siskon miehen serkun baari

Fuengirolassa on 7 km pitkä hiekkaranta. Koko sen matkan rantakadulla on baareja: suomalaisia, englantilaisia, irkkupubeja, hollantilaiskapakoita… Ja kuriositeettina kaiken keskellä on toimisto, joka myy baareja.

Näin vuodenvaihteessa baarit ovat tyhjiä ja osa on kokonaan suljettu talveksi, mikä on äärifiksua, sillä asiakkaita ei kerta kaikkiaan riitä. Kun itse aamukävelyllä istahdan johonkin baareista,  juon kupillisen todella hyvää cafe con lechea (max 1,30 e) ja hyödynnän ilmaista wi-fiä ja saatan olla sen lähes tunnin aikana ainut asiakas koko baarissa, niin väkisin tulee mieleen, että millähän sekin pulju pysyy pystyssä.

Suomibaareihin en tunne mitään vetoa yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Välillä käyn tapastelemassa baarissa, jonka omistaja on mun siskon miehen siskon miehen serkku. Pitäähän lähisukulaista kannattaa!
Miten en ole edes ajatellut aiemmin, että lempiruokani karjalanpaisti ja kaalilaatikko pieniin kippoihin aseteltuna kokevatkin muodonmuutoksen tapaksiksi ja täyttävät uuden tehtävänsä mainiosti.  Ja nyt sanon puolustuksekseni niille, jotka nyrpistävät nenäänsä sille, että ulkomailla syödään kotimaan ruokia: aion olla reissussa pitkään ja kohta suuntaan outoon Aasiaan, joten ihan hyvin voin harvakseltaan nauttia tutuista suomalaisherkuista bussikadun Cafe Barissa (mikä kuvaava nimi!), jossa ruoat on alusta asti itse tehtyjä; kaalilaatikkokin parempaa kuin omani, vaikka sekin on kerrassaan mainiota (salaisuus on tummassa siirapissa). 

Huh, ikinä töissä en olisi kirjoittanut moista virkettä. Ehken edes Puutarhatarinoissa.

Niin ja siellä siskon miehen siskon miehen serkun baarissa vietin myös hauskoja iltoja. Jouluna, uutena vuonna, vikana iltana ja ...

Mitäs me huuhkajat

Tämä postaus Benalmadenasta on vain kahta kuvaa varten. Tässä ekassa minusta ei ole kiinnostunut edes toinen huuhkaja, sillä vietän epäonnistuneen kampaajakäynnin jälkeistä piiiiitkää kamalaa viikonloppua brunettena.

Benalmadenasta menee ylös 400 m korkeuteen Teleferico (cabin car, mikä lie suomeksi, mutta siis sellainen pelottava vaunu, joka huojuu vaijereiden varassa yläilmoihin). Perillä on mahtavat näköalat sekä haukkanäytös, jossa haukat ja kotkat ja huuhkajat ja korppikotkat tekevät temppuja. Kuten laskeutuvat käskystä turistin päähän tai suojatulle käsivarrelle. Tai lentelevät korkeuksissa ja sitten syöksyvät kohti lihanpalaa.

Tämä haukkamies oli oikeasti ihan syötävä!

Vielä pitää pähkiä käsitteen "ilmainen" merkitystä. Teleferico edestakaisin maksoi 14 euroa ja haukkashow oli ilmainen. Tosin kaikista otettiin valokuva siivekkään pedon kanssa ja sen sai 7 eurolla muistoksi. Ne onnelliset, joiden päähän tai käsivarrelle lintu laskeutui, maksoivat kuvistaan tietty lisää. Eli täysin ilmaista lystiä siis!

Koirien vapaudesta ja vähän ihmistenkin

En koskaan ole ollut sitä mieltä, että Suomi olisi joku holhousvaltio, jossa on liikaa byrokratiaa ja mikään kiva ei olisi sallittua. Kuten nyt esimerkiksi koirien ulkoiluttaminen vapaana.

Koira on luonteeltaan tyhmä eläin, joka tarvitsee isännän joka seisoo siellä narun toisessa päässä. Siihen koirat on Suomessa opetettu ja hyvä niin. Tyypillistä käyttäytymistä on, että kun tällainen koira sitten tapaa toisen narunpäässäkulkijan, niin alkaa kauhea haukku ja ärhentely.

Täällä Epsanjan ihmemaassa kaikki onkin ihan toisin. Varmaan 80 % koirista on kävelyllä vapaana. Isännällä saattaapi olla hihna mukana tai sitten ei.

No sitten kun nämä tällaiset vapauteen tottuneet koirat tapaavat toisensa niin mitenkäs siinä käykään? Ei mitenkään! Ei kauheaa rumaa äänekästä haukkumista ja toisen reviirille tunkeutumista! Koirat vilkaisevat toisiaan laiskasti ja jatkavat matkaansa!

Onko ne huumattu vai onko niille tehty lobotomia muuallekin kuin sukupuolialueelle? Vai onko niin, että kun on suurempi vapaus tulla ja mennä, niin sitten ihan rennosti elellään ja annetaan lassenkin elää?

Ja tässähän oli kyse siis vain koirista.

Se on ammatinvalintakysymys

Onkohan täkäläisillä ammatinvalinnanohjaustunneilla vaihtoehtoina myös hiekkataideteosten tekijä, katukojussa sijaitseva arpamyyjä sekä feikkituotteiden myyjä (pitää olla väriltään tumma, muuten ei sovellu)?

Olen koko elämäni onnistuneesti vältellyt rantalomia. Niinpä nämä hiekkalinnojen tekijätkin olivat minulle uutta. Siis että rakenneteaan hiekasta esim. Simpsonit, joukko poptähtiä ja näyttelijöitä tai se vähän pitempiaikainen julkkisperhe Raamatusta ja sitten asettaudutaan koko päiväksi ja seuraavaksi ja varmaan viikoiksi siihen viereen päivänvarjon alle ja laitetaan kolehtikippo näkysälle. Hmmmm.....

Seuraava kummajaisammatti on arpamyyjä, joka joko kiertää ravintolassa tai seisoo pikkuruisessa kopissa kaupan edessä ja huutelee ohikulkijoille kuinka paljon voisi voittaa lotossa. Eikö nää ihan oikeesti veikkaakaan netissä? Kun se arpanumero pitää sitten kuulemma mennä vielä tarkistamaankin jostain listasta eikä rahat tupsahdakaan tilille. Tai no, onhan näillä vielä puhelinkoppejakin ja niissä toimivia puhelimia ja joka päivä näen jonkun siellä puhumassakin...

Mutta oikeasti täkäläisten kyllä kannatti myydäkin vimmatusti arpoja, sillä Espanjan vuoden isoin lottovoitto, jouluna arvottava El Gordo, tuli tänä vuonna tänne Malagan seudulle!

Jo ammoisina aikona on etelän lomiin kuulunut oleellisena osana aito ranta-Rolex. Täällä Fugessa niitä ja erityisesti Michael Kors -laukkuja ja merkkiaurinkolaseja ja CD:itä kaupittelevat pikimustat miehet. Mäkin sorruin (mutta ihan tarpeeseen!) hankkimaan jouluaattona aivan mahtavan Chanelin rannekellon. Hienot logot ja kaiverrukset ja kaikki! Ajatelkaa, kymmenellä eurolla aitoa Chanelia!