Uncle Ho

Hanoissa kauniin puiston perällä on ankean laatikkomainen betonimöhkäle, jota on yritetty keventää pylväsrivistöillä. Tämä kaukana siintävä temppeli on Ho Chi Minhin mausoleumi.

Luovutamme vesipullot portille ja asetumme kaksi rinnan riveihin. On niin kylmä, ettei kukaan ole epäsovinnollisen vähissä vaatteissa. Ehkä heille silloin ojennettaisiin huivi siveettömyyden peitoksi, kuten Aasian muissakin temppeleissä on tapana.

Astelemme hitaasti parijonossa ja korviimme tunkeutuu kaiuttimista hyvinkin isänmaalliselta kuulostavaa laulantaa. Jonoa riittää koko parin sadan metrin matkalle. Noin kymmenen metrin välein seisoskelee valkosiin pukeutuneita vartijoita, jotka käskevät meitä olemaan hiljaa kuin Sikstuksen kappelissa konsanaan. Valokuvaaminen on ehdottomasti kiellettyä, mutta silti vielä mausoleumin ulkopuolella kamerat räpsyvät.

Mausoleumin vartijat olivat paljon komeammin puettuja kuin tämä, joka vartioi vain Ho Chi Minhin kotitaloa.

Saavumme ovelle ja tunnelma on kuin rippikirkkoon menisi. Tai pikemminkin hautajaisiin.

Kierrämme panssarilasilla varustetun sarkofagin ympäri. Arkussa makaa sarkapuvussaan vahamaisen nukkemainen valkopartainen vanhus, ihan samanlainen kuin kaikissa häntä esittävissä kuvissa, joihin ei voi olla Vietnamissa törmäämättä. Sarkofagin joka kulmassa seisoo valkoisiin pukeutunut vartija kädessään kivääri ja sen päässä pistin. Sisällä ei kukaan sano sanaakaan eikä yksikään uskalla uhmata valokuvauskieltoa, vaikka paikka on mitä kuvauksellisin.

Tämä kuva on napattu netistä.

Kunniakierros kestää minuutista puoleentoista. Ulkona voi taas hengittää ja avata suunsa kommenteille ja ihmetellä moista henkilöpalvontaa.

Opas kertoo, että Ho Chi Minh siirretään joka vuosi kahdeksi kuukaudeksi Moskovaan balsamoinnin ylläpitämiseksi. Taitavat siellä Leninin kanssa vertailla balsamointejaan? Onko Maokin kutsuttu?