Päivää ja näkemiin

Kaikkien Aasiaa ja aivan erityisesti Thaimaata käsittelevien keskustelupalstojen ja ryhmien yksi vakioaihe on ylitse muiden: viisumi. Saako sitä, onko oikeat päivämäärät, mitä maksaa ylitys, pääseekö pälkähästä puhumalla tai lahjomalla, mihin kannattaa tehdä visa run... Ongelmia voi tulla jo lähtömaassa, jos ei poistumislentoa ole, sillä lain mukaan matkailijan maahan tuonut lentoyhtiö on velvollinen poistamaan hänet maasta. Viisumilinjausten tiukkuua vaihtelee aalloittain.

Jos olisin Thaimaan sotilasjuntta, lätkäisisin nyt  ilmaiselle viisumille vaikka 100 dollarin maksun ja pidentäisin sen 60 päivään, niin kertaheitolla loppuisi ainainen rutina ja kaikkien osapuolten elämä helpottuisi. Tai sitten tekisin arvomaailmalleni jotakin ennenkuulumatonta ja loisin kaksoiskäytännöt: tietyille maille helpotusta viisumiasioissa ja ei-toivotuille maille nykyinen käytäntö.

Kaakkois-Aasian maat kohtelevat vieraitaan eri tavoin. Kamputsean 30 vrk viisumi maksaa 30 USD ja kaikki maksavat sen kiltisti. Tosin maitse Kamputseaan tulleet joutuvat viralliselta kuulostavien leimamaksujen ja uhkailujen seurauksena maksamaan vähintään kympin kaksi enemmän. Lentokentällä ei tule moisia ongelmia, koska ympäristö on täysin valvottu.

Malesia vasta ystävällinen onkin: siellä lätkäistään passiin heti 90 päivää ilman, että  ainoakaan rignette vaihtaa omistajaa.

Mutta voi Vietnamin kevät, sinä se vasta yllätit! Suomalainen ei tarvitse viisumia Vietnamiin ja rajalta saa 14 päivää automaattisesti. Luulin siis kaiken olevan kunnossa Ho Chi Minh Cityn kentällä, mutta turha luulo.

Yrmeän passivirkailjan tivatessa poistumislippua näytin hänelle lentolipun Bangkok-Helsinki. Eihän se hänen mielestään Vietnamista poistumista todista, että lennän ihan toisesta maasta Suomeen, eihän?  Ihan oikeasti: en jäisi Aasiaan loppuelämäkseni edes maksusta, vaan ihan kiltisti lennähdän Suomen suveen heti kun lumet sulaa ja ensimmäiset tulppaanin vihreät päät nousevat mullasta.

Passivirkailija jatkoi yrmyilyä ja minä jatkoin selittämistä. Jono takanani kasvoi. Lopulta virkailija ei enää jaksanut mulkoilla minua kapeilla silmillään, vaan hän tylysti ohjasi minut pois jonosta sanoen, että poistumislippu pitää olla. Piste.

Olen halunnut matkustaa ilman aikatauluja ja siirtyä paikasta toiseen juuri silloin, kun fiilis on ollut sen suutainen. Mutta nyt inha passimies pakotti minut luopumaan vapaudestani ja hankkimaan poistumislipun ennen kuin olin ottanut ensimmäistäkään askelta uudessa maassa ja kokenut, haluanko olla Vietnamissa 5 vai 15 päivää.

En tykkää ;-(