Kylmä!

Kun odotin Hanoin lentokentällä rinkkaani siltä pyörivältä hihnalta, katseeni osui toisella puolella seisoskeleviin vietnamilaiskaunottariin. En ollut uskoa silmiäni, kun he pukivat päälleen paksut takit. Siis takit! Ajattelin, että ovatpa he aikamoisia hienohelmoja. En ole nähnytkään takkeja sitten Espanjasta lähdettyäni.

Vilkuilin ympärilleni. Ei yksiäkään shortseja, toppeja tai lipsuja kenelläkään, ei edes turistien elefanttipöksyjä.

Olin poikkeuksellisesti tilannut hotellista lentokenttänoudon ja kun näin noutajani pitelevän nimilappuani käsissään olin ällikällä lyötynä. Hänellä oli kevyttoppatakki. Olin lentänyt vain sisäisen lennon kaksi tuntia Saigonista Hanoihin, mutta enkö siis enää olekaan trooppisella vyöhykkeellä?

Heti ulkona asia selveni, sillä siellähän oli aivan jäätävän kylmä. Ja satoi vettä.

Hotellin wifiin päästyäni tarkistin sään: 23 astetta. Mutta sehän on aivan ihana kesäsää, silloin Suomessa ollaan bikinit päällä ja elämä on parhautta (ja valitellaan kuumuutta).

Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana ei tarvinnut heti laittaa airconia päälle viilentämään pätsistä huonetta. Ulos lähtiessäni etsin rinkastani ryppyisen takin ja sujautin jopa sukat sandaaleihini.

Iltatorilla kevyttoppikset käyvät kaupaksi.

Olen siis jo ehtinyt näiden parin kuukauden aikana niin tottua 28-34 asteen lämpöihin, että pudotus lähemmäs 20 astetta tuntui jääkaudelta. En olisi uskonut tällaista todelliseksi.

Kolmantena Hanoi-päivänäni lähdin ulos pitkähihaisiin- ja lahkeisiin ja takkiin pukeutuneena, mutta sainkin palata heti takaisin hotellille. Normaali Aasia-sää oli palannut ja mittari näytti taas iänikuista 28 astetta ja aurinko hohkasi täydeltä terältä. Onneksi.