Jarndyse vs Jarndyse

Matkalukemisena minulla on Charles Dickensin yli 900-sivuinen järkäle Kolea talo. BBC on tehnyt siitä tasokkaan tv-sarjan, mutta kirjassa Dickensin kiistämättömän tarkat luonteenkuvaukset tulevat paremmin lihaksi ja vereksi.

Kun kirjan päähenkilö on harvinaisen särötön Esther Summerson, jää runsaasti tilaa persoonallisille sivuhenkilöille, joista ehkä tärkein ei ole edes henkilö, vaan oikeusjuttu Jarndyse vs Janrdyse. Se ”kuhnii eteenpäin. Tämä variksenpelätti oikeusjutuksi on ajan myötä käynyt niin monimutkaiseksi, ettei yksikään elävä ihminen tiedä, mistä siinä on kysymys.” ”Jos jollekin pikku kantajalle on luvattu keinuhevonen kun J vs J ratkeaa, hän on jo kasvanut aikuiseksi, tullut oikean hevosen omistajaksi ja ravannut täältä ikuisuuteen.”

Höperön vanhaneiti Fliten mukaan juttu vie väkeä turmioon ”sinetin ja nuijan vetovoimalla”. Juttu herättää valheellista toiveikkuutta, jonka seurauksena ihmiset haaskaavat oman elämänsä odottaessaan oikeuden päätöstä ja suuria rahoja (kuin lottovoittoa nykyään).

Dickens pistelee Englannin oikeuslaitosta sanan säilällä varsin terävästi. ”Kärsi ennemmin mikä tahansa vääryys hyvänsä kuin tulet tänne!”. Oikeus on tehotonta, epäselvää, byrokraattista, aikaa vievää touhua täynnä erilaisia verenimijöitä. Heidän joukossaan loistaa rahanahne lakimies hra Vholes, joka asiantuntijaa esittämällä ja toimeksiannon saatuaan pikku hiljaa siirtää asiakkaansa kaikki rahat omaan taskuunsa. Eikä asiakas amatöörinä voi tietää, kuinka paljon häntä vedätetään. Nyt tekisi mieli Saarnaajaa siteeraten sanoa, ettei mitään uutta auringon alla, mutta enpäs sittenkään sano.

Neiti Fliten linnut kuvaavat osuvasti lakijuttua (ehkä kahta viimeistä lukuun ottamatta): Toivo, Ilo, Nuoruus, Rauha, Lepo, Elämä, Tomu, Tuhka, Haaskaus, Puute, Perikato, Epätoivo, Hulluus, Kuolema, Viekkaus, Sanat, Peruukit, Lampaantalja, Hävitys, Ennakkotapaus, Jargon, Kinkku ja Pinaatti. 

Lopulta testamentti löydetään ja juttu ratkeaa. Millaisen rahasaaliin saavat oikeat perijät? Eivät pennyäkään, sillä kaikki omaisuus on kulutettu oikeuskuluihin!

Yksi kirjan hulppeimmista ihmiskuvauksista on Harold Skimpole, mies, joka on täysin vapauttanut itsensä velvollisuuksista. Hän elelee huolia vailla toisten kustannuksella, lainaa sumeilematta rahaa ilman aikomusta maksaa takaisin. Hän kutsuu itseään suureksi lapseksi ja pitää itseään suorastaan hyväntekijänä antaessaan toisille ihmisille mahdollisuuden olla anteliaita häntä kohtaan ja pelastaessaan hänet pulmista. Hän vain syö, juo, maalailee, nokostelee ja nauttii hyvistä näköaloista ja seurasta kaiket päivät.

Skimpole väittää, ettei ymmärrä rahasta yhtikäs mitään. Kuitenkin hän pitää jatkuvasti kätensä auki saadakseen sitä ystäviltään tai pikemminkin antaen ystäviensä maksaa hänen kaikki kulunkinsa. Hänen jatkuvat luonnonlapsi-puheensa ovat savuverho, jonka taakse hän vetäytyy vastuusta. Aivan samoin kuin lakimiehetkin, Skimpole käyttää hyväkseen muita ihmisiä, mutta yrittää peittää sen vakuuttaen itselleen ja muille olevansa "täysin viaton ja asioista ymmärtämätön".

Muista hahmoista koskettaa erityisesti Richard, joka kevyen roskan lailla hukkuu Jarndyse vs Jarndyse -jutun turhien toiveiden tynnyriin.  

Kolea talo on lukemisen arvoinen, terävä ja viihdyttävä. Oikein sopivaa lukemista iltapäivinä parvekkeella, kun aurinko lämmittää, meri kimmeltää ja elämä on aikaa täynnä.