pyy

pyy

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Auringonlaskun katu

Vientiane on rauhallisuudessaan suorastaan uneliaan tylsä. Niinpä melkein joka päivä on aikaa ihastella, miten aurinko laskee Mekongin takaiseen metsään.

Rannassa on vilkasliikenteinen katu, joka jostain kumman syystä suljetaan illalla. Eihän nyt auringonlaskun tähden, eihän? No, joka tapauksessa illalla katu täyttyy kävelijöistä, pyöräilijöistä ja silloin tällöin joku uhmaa hellettä juoksemallakin.
Tien laitaan on rakennettu mukavia amfiteatterimaisia ulokkeita, mutta ei kai nyt sentään auringonlaskun katselua varten? No, siihen ne kuitenkin sopivat mainiosti ja aika ahkerassa käytössä ne ovatkin. Eikä ihmisillä ole olut- ja viinipulloja mukanaan, mikä minua suomalaisen alkoholikulttuurin kasvattina suuresti ihmetyttää. 

Missä väkeä, sillä myös myyjiä. Vettä, jäätelöä ja muuta pikkusyötävää riittää.

Alueella on kaiuttimet, joista raikaa täysillä paikallisia iskelmiä. Mieluummin nauttisin auringonlaskusta ilman tätä räimettä, mutta minkäs teet. Ja jotta melusaastetta varmasti riittäisi, kohta alkaa asfalttijumppa. Naiset hikoilevat ja ähkivät ja ohjaaja rääkyy kannustushuutoja amerikkalaisten hittien päälle. 

Ja sitten se auringonlasku. Se tapahtuu vauhdilla: puoli kuudelta aurinko alkaa vajota ja kuudelta se on jo uppeluksissa. 

Joka ilta aurinko kuitenkin värittää taivaan eri tavalla.
Tänään
Eilen

Eilen
PS. Tänään taivaalla lenteli tällaisia yhden ihmisen helikopterileijoja tai mitä lienevätkin.

Ja auringonlasku näytti taas erilaiselta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti