Rahalla saa, osa 1

Kaakkois-Aasiassa tulee täydellisen selväksi se fakta, että maailmaa pyörittävä energia on nimeltään raha. Kaikki on myytävänä, kun hinnasta sovitaan.

En ole törmänyt matkallani seksiturismiin, koska en ole käynyt punaisten lyhtyjen alueilla enkä sen laatuisissa baareissa rantakohteissa. Bangkokissa näin runsaasti nuoria länkkärimies-thainainen pariskuntia, joilla näytti yleensä olevan hauskaa keskenään ja mies näytti enemmän expatilta kuin turistilta. Eli ehkä thai-tytöt olivat heidän ihan oikeita tyttöystäviään? Ainakin se yksi saksalainen Hans, jonka tapasin välillä uima-altaallani, oli vakavasti rakastunut thai-tyttöystäväänsä.

Toki siellä jonkin verran näki myös pariskuntia vanha-lihava-ruma-länkkärimies ja kaunis-nuori-thai-tyttö, mutta heidän liittonsa näyttivät paljon tylsemmiltä: yleensä he eivät puhuneet keskenään tai naisen englanti oli kelvotonta tai sitten thai-tyttö vain räpläsi älypuhelintaan. 

Kuala Lumpurissa törmäsin juuri tällaiseen luonnottomaan pariskuntaan, jossa norjalainen vanha mies oli vietnamilaisen nuoren tytön kanssa reissussa. Mies oli niin äänekäs ja rasittava, ettei häntä ehkä kukaan kestäisi, ellei raha vaihda omistajaa.

Saigonissa istuin kaikessa rauhassa pedikyyrissä, kun vieressäni jalkahierontaa saava Thaimaassa asuva englantilaismies (vanha) yritti parhaansa mukaan flirttailla hoitajalleen. Tyttö ei innostunut asiasta, mutta sitten paikan omistaja kävi kuiskuttamassa hänen korvaansa. Satu päättyi siten, että jalkahoitoa maksaessaan gubbe teki treffit tytön kanssa seuraavaksi illaksi.

Jopa minä olen suureksi yllätyksekseni saanut osani ehdotuksista ja koska olen länkkäri, ehdotukset ovat tulleet paikallisilta. Khao Sokin luonnonpuistossa kokopäiväretkellä oli oikein mukava eräopas ja juttelin hänen kanssaan paljonkin. Päivän päätteeksi hän kysyi, olenko koskaan harkinnut thai-aviomiestä. Täytyy kyllä tunnstaa, että ikimaailmassa ei moinen ajatus ole pälkähtänyt päähäni. Mies jatkoi thai-miesten kehumista ja jopa osoitti suurta jalomielisyyttä ehdottamalla, että voisin asua kotonani Suomessa.

Kuala Lumpurissa istuin baarissa iltapäiväcocktaileilla ja sain seurakseni paikallisen malaijin, noin kolmekymppisen komeahkon mies. Hän oli tietotekniikkayrityksessä töissä ja oli kovin kiinnostunut länsimaista. Hän kovasti mainosti haluavansa naimisiin ulkomaille ja heti perään kehui minua niin kauniiksi ja nuorekkaaksi (jos sanotaan `nuorekas´ se tarkoittaa aina vanhaa) ja fiksuksi ja ihanaksi ja… Sisäinen puumani ei värähtänytkään. Kun hän laski kätensä reidelleni, kiitin seurasta ja toivotin onnea koitokseen ja oikein hyvää loppuelämää.

Päivää ja näkemiin

Kaikkien Aasiaa ja aivan erityisesti Thaimaata käsittelevien keskustelupalstojen ja ryhmien yksi vakioaihe on ylitse muiden: viisumi. Saako sitä, onko oikeat päivämäärät, mitä maksaa ylitys, pääseekö pälkähästä puhumalla tai lahjomalla, mihin kannattaa tehdä visa run... Ongelmia voi tulla jo lähtömaassa, jos ei poistumislentoa ole, sillä lain mukaan matkailijan maahan tuonut lentoyhtiö on velvollinen poistamaan hänet maasta. Viisumilinjausten tiukkuua vaihtelee aalloittain.

Jos olisin Thaimaan sotilasjuntta, lätkäisisin nyt  ilmaiselle viisumille vaikka 100 dollarin maksun ja pidentäisin sen 60 päivään, niin kertaheitolla loppuisi ainainen rutina ja kaikkien osapuolten elämä helpottuisi. Tai sitten tekisin arvomaailmalleni jotakin ennenkuulumatonta ja loisin kaksoiskäytännöt: tietyille maille helpotusta viisumiasioissa ja ei-toivotuille maille nykyinen käytäntö.

Kaakkois-Aasian maat kohtelevat vieraitaan eri tavoin. Kamputsean 30 vrk viisumi maksaa 30 USD ja kaikki maksavat sen kiltisti. Tosin maitse Kamputseaan tulleet joutuvat viralliselta kuulostavien leimamaksujen ja uhkailujen seurauksena maksamaan vähintään kympin kaksi enemmän. Lentokentällä ei tule moisia ongelmia, koska ympäristö on täysin valvottu.

Malesia vasta ystävällinen onkin: siellä lätkäistään passiin heti 90 päivää ilman, että  ainoakaan rignette vaihtaa omistajaa.

Mutta voi Vietnamin kevät, sinä se vasta yllätit! Suomalainen ei tarvitse viisumia Vietnamiin ja rajalta saa 14 päivää automaattisesti. Luulin siis kaiken olevan kunnossa Ho Chi Minh Cityn kentällä, mutta turha luulo.

Yrmeän passivirkailjan tivatessa poistumislippua näytin hänelle lentolipun Bangkok-Helsinki. Eihän se hänen mielestään Vietnamista poistumista todista, että lennän ihan toisesta maasta Suomeen, eihän?  Ihan oikeasti: en jäisi Aasiaan loppuelämäkseni edes maksusta, vaan ihan kiltisti lennähdän Suomen suveen heti kun lumet sulaa ja ensimmäiset tulppaanin vihreät päät nousevat mullasta.

Passivirkailija jatkoi yrmyilyä ja minä jatkoin selittämistä. Jono takanani kasvoi. Lopulta virkailija ei enää jaksanut mulkoilla minua kapeilla silmillään, vaan hän tylysti ohjasi minut pois jonosta sanoen, että poistumislippu pitää olla. Piste.

Olen halunnut matkustaa ilman aikatauluja ja siirtyä paikasta toiseen juuri silloin, kun fiilis on ollut sen suutainen. Mutta nyt inha passimies pakotti minut luopumaan vapaudestani ja hankkimaan poistumislipun ennen kuin olin ottanut ensimmäistäkään askelta uudessa maassa ja kokenut, haluanko olla Vietnamissa 5 vai 15 päivää.

En tykkää ;-(