Pimeän luolan lumo

Kun on vuoria, on myös luolia. Tam Coc oli siitä uudenlainen luolatuttavuus, että nyt menimmekin veneellä vuoren läpi. Luolat sijaitsevat Ninh Binhin provinssissa pari tuntia Hanoista etelään.

Nimi Tam Coc tarkoittaa kolmea luolaa. Ensimmäinen Hang Cuoi on 45 m pitkä, seuraava Hang Giua 75 m ja viimeinen Hang Ca peräti 127 m.

Luoliin soudellaan metallisilla pienveneillä. Homma on rankkaa ja jos sitä pitää tehdä aamusta iltaan vuoden ympäri, niin siksi ihmettelinkin, miksi soutajat olivat enimmäkseen naisia. Soututekniikka poikkeaa taas meikäläisestä, sillä veneitä soudetaan jaloilla.

Luolien suuaukot olivat jännittäviä lupauksia täynnänsä.

Ensimmäinen lyhyt luola oli aivan pimeä, vain soutajamme heikkotehoinen taskulamppu valaisi tietämme. Välillä katosta tippui vettä niskaan ja muutenkin kylmänä päivänä lämpötila luolassa laski vielä entisestään. Luolassa oli hiljainen, ikiaikainen ja myyttejä synnyttävä tunnelma. Aivan kuin olisi salaa paikassa, johon ei oikein olisi lupa mennä.

Veneeseen mahtui kaksi kyyditettävää ja tällä kertaa sain seurakseni minimaalisesti englantia puhuvan korealaisen. Mikä oli oikeasti paras juttu, sillä nyt ei tarvinnut keskustella, vaan sai rauhassa nauttia luolien mystiikasta, maisemista luolien välissä, jylhistä vuorista, airojen kitinästä, veden äänistä, muiden venekuntien palpatuksesta, luonnon ihmeellisyydestä.

Paluumatkalla kysyin soutajaltamme, haluaako hän, että mekin otamme melat käteen ja autamme. Vastaus oli ei. Kun lähestyimme rantaa, hän alkoi toistaa minulle "Fifty madam fifty fifty". Näytin kaksikymppistä, mutta hän toisteli viittäkymppiä. Kun venekumppaninikin antoi 20, oli soutajan ylimääräinen ja hyvästä syystä ansaittu ansio 40 dongia.

Englantilaispariskunnan soutajalle ei tarjottu 30 riittänyt, vaan hän heitti sen takaisin. Niinpä englatilaiset eivät antaneet dongin dongia ja soutaja rumasti ja äänekkäästi sättien seurasi heitä peräti bussiin asti vaatimaan saataviaan. Ei oikein kivaa käytöstä kummaltakaan osapuolelta.