Rahalla saa, osa 1

Kaakkois-Aasiassa tulee täydellisen selväksi se fakta, että maailmaa pyörittävä energia on nimeltään raha. Kaikki on myytävänä, kun hinnasta sovitaan.

En ole törmänyt matkallani seksiturismiin, koska en ole käynyt punaisten lyhtyjen alueilla enkä sen laatuisissa baareissa rantakohteissa. Bangkokissa näin runsaasti nuoria länkkärimies-thainainen pariskuntia, joilla näytti yleensä olevan hauskaa keskenään ja mies näytti enemmän expatilta kuin turistilta. Eli ehkä thai-tytöt olivat heidän ihan oikeita tyttöystäviään? Ainakin se yksi saksalainen Hans, jonka tapasin välillä uima-altaallani, oli vakavasti rakastunut thai-tyttöystäväänsä.

Toki siellä jonkin verran näki myös pariskuntia vanha-lihava-ruma-länkkärimies ja kaunis-nuori-thai-tyttö, mutta heidän liittonsa näyttivät paljon tylsemmiltä: yleensä he eivät puhuneet keskenään tai naisen englanti oli kelvotonta tai sitten thai-tyttö vain räpläsi älypuhelintaan. 

Kuala Lumpurissa törmäsin juuri tällaiseen luonnottomaan pariskuntaan, jossa norjalainen vanha mies oli vietnamilaisen nuoren tytön kanssa reissussa. Mies oli niin äänekäs ja rasittava, ettei häntä ehkä kukaan kestäisi, ellei raha vaihda omistajaa.

Saigonissa istuin kaikessa rauhassa pedikyyrissä, kun vieressäni jalkahierontaa saava Thaimaassa asuva englantilaismies (vanha) yritti parhaansa mukaan flirttailla hoitajalleen. Tyttö ei innostunut asiasta, mutta sitten paikan omistaja kävi kuiskuttamassa hänen korvaansa. Satu päättyi siten, että jalkahoitoa maksaessaan gubbe teki treffit tytön kanssa seuraavaksi illaksi.

Jopa minä olen suureksi yllätyksekseni saanut osani ehdotuksista ja koska olen länkkäri, ehdotukset ovat tulleet paikallisilta. Khao Sokin luonnonpuistossa kokopäiväretkellä oli oikein mukava eräopas ja juttelin hänen kanssaan paljonkin. Päivän päätteeksi hän kysyi, olenko koskaan harkinnut thai-aviomiestä. Täytyy kyllä tunnstaa, että ikimaailmassa ei moinen ajatus ole pälkähtänyt päähäni. Mies jatkoi thai-miesten kehumista ja jopa osoitti suurta jalomielisyyttä ehdottamalla, että voisin asua kotonani Suomessa.

Kuala Lumpurissa istuin baarissa iltapäiväcocktaileilla ja sain seurakseni paikallisen malaijin, noin kolmekymppisen komeahkon mies. Hän oli tietotekniikkayrityksessä töissä ja oli kovin kiinnostunut länsimaista. Hän kovasti mainosti haluavansa naimisiin ulkomaille ja heti perään kehui minua niin kauniiksi ja nuorekkaaksi (jos sanotaan `nuorekas´ se tarkoittaa aina vanhaa) ja fiksuksi ja ihanaksi ja… Sisäinen puumani ei värähtänytkään. Kun hän laski kätensä reidelleni, kiitin seurasta ja toivotin onnea koitokseen ja oikein hyvää loppuelämää.

Päivä HappyYenin kanssa

HappyYen nouti minut aamutuimaan hotellilta ja ajoimme suorinta tietä Kuala Lumpurin ulkopuolelle. Olin varannut TripAdvisorissa kovasti kehutun "Self awareness in the rainforest tour" -nimisen retken ja koska muut osallistujat peruivat, HappyYen olikin yksityisoppaani.

Ensimmäinen kohteemme oli kulinaristinen: autenttinen ja pelkistetty intialainen ravintola, jossa nautimme intialaisen aamiaisen. Söin sormin ja sain käyttää naan-leivän murtamiseen vain oikeaa kättäni. Itse en kyllä olisi ikinä keksinyt syödä aamiaiseksi naan-leipää erilaisilla kastikkeilla. Tai lihaa ja riisiä, kuten naapuripöydän nuoret naiset.

Malesian historiasta jutustellen ajoimme läheiseen buddhalaiseen temppeliin. Siellä HappyYen jakoi elämänfilosofiansa, joka hänen mukaansa löytyy niin raamatusta, koraanista kuin bagdadagitastakin: jumala asuu meissä jokaisessa. Kaikki uskonnot ovat lopulta yhtä. Kirkot, temppelit ja moskeijat ovat vain rahankeruuta varten.

Pysähdyimme ostamaan lounaan mukaamme ja suuntasimme Kuala Kubu Bharu
-sademetsään. Taas sama valtava hyönteisen ja lintujen ääntely ja ylitiheä kasvusto. Yen pysähtyi vähän väliä kertomaan minulle kasveista ja miten viidakon alkuasukkaat olivat niitä hyödyntäneet.

Elämänviisauksia myös tippui tasaiseen tahtiin. "Kulje elämässä aina myötävirtaan" (lehti, jota oli helppo silittää alaspäin, mutta ylöspäin olikin piikkejä), "Ongelmien sattuessa älä jää niihin kiinni vaan etsi uusia vaihtoehtoja" (kaatunut puu, josta oksat kasvoivat ylöspäin kohti aurinkoa), "Kukaan ei selviä yksin, ole valmis auttamaan ja hakemaan apua" (liaani kiertyy isomman puun ympärille), "Tee omat sääntösi niin olet onnellinen", "Kun tilanne muuttuu, säännötkin muuttuvat, sopeudu siihen", "Olet jo ollut mestari kun voitit kaikki muut hedelmöittyessäsi, käyttäydy kuten mestari", "Do allways your best and then surrender"  jne...

Viidakkovaellus oli oikein kivaa, paitsi että ylitimme joen yhteensä 10 kertaa. Huoh. Parhaimmillaan vettä oli nivusiin asti ja joissakin kohdin virtaus oli aika tuntuvakin.

Pääkohteemme oli Chiling Waterfall -vesiputous. Koko viidakko ja erityisesti putousalue oli täynnä nuorisoa yläasteikäisestä opiskelijoihin. Kaikki olivat paikallisia ja ääriystävällisiä, tervehtivät meitä ja hymyilivät niin kauniisti kuin vain  nuoret osaavat.  Jotenkin riemastuttava konsepti, että nuoriso tulee luonnon helmaan vaeltamaan  lauantaipäivänä. Ja mikä kaikkein kummallisinta ja mikä ei koskaan voisi olla mahdollista Suomessa: ei tupakkaa eikä olutta missään! (Ok, suuri osa nuorista oli muslimeja huiveista päätellen, mutta siltikin).

Söimme joenrannassa lounaan ja hörppäsimme kahvit, Yenillä oli retkikeitin mukana. Syötimme myös kaloja ja polskimme vedessä ja nautimme nuorison ilakoinnista.

Sademetsätrekkingin jälkeen matka jatkui kohti Batang Kali Hot Springiä eli kuumaa lähdettä. Se oli karun näköinen paikka kuten kuvasta näkyy.  Vesi tuntui aluksi todella kuumalta ja niinhän se toki olikin, peräti 47 astetta. Noviisina en aluksi ymmärtänyt, että vedessä liikkuminen vain lisää kuumuutta. Siellä lilluessamme kerroin Yenille, että meillä kotona on ihan toiset harrastukset kun poraamme jäähän reiän ja ryntäämme pakkasella jäiseen veteen uimaan. Yen katosi minua kuin pöpilästä karannutta...

Yenin mukaan ihminen itse muodostaa elämänsä ajatuksillaan. Jos ajattelee veden olevan kuumaa, niin se on. (Tai jos ajattelee avannon olevan tappavan kylmä, niin onhan se). Jos tuntee selviävänsä hyvin elämässä, niin sitten selviää.

Vaikka lounaasta ei ollut kuin muutama tunti, oli minulla taas kiljuva nälkä. Pysähdyimme malesialaiseen karuun ravintolaan illalliselle, johon kuului keittoa lihan ja kasvisten kera, paistettua lihaa, kasviksia ja riisiä teen kanssa nautittuna. Minulle tuotiin kolpakollinen jäitä ja join teeni siitä, mikä olikin tarpeen, sillä taas minulle väitettiin, ettei ruoka ole tulista, mutta olihan se kuitenkin!

Paluumatkalla HappyYen vielä näytti korttinsa, jossa hänen tittelinsä oli "Master of Happiness" ja hän kertoi Simpleton-elämänohjeesta. Se kuuluu näin: S=smile (ystävällisyys kannattaa aina), I=I (luota intuitioon ja itseesi), M=Money (tyydytä rahalla tarpeesi, älä loputtomia halujasi), P=Peace, L=Love, E=Education (opiskele jatkuvasti uutta), T=Truth (elämä on helpompaa rehellisenä), O=Oneness, N=Now (tee asiat nyt).

HappyYen tiputti minut kyydistään hotellini edustalla 10 tuntia ensikohtaamisemme jälkeen. Hänen elämänfilosofiansa vaikutti välillä kornilta, mutta mielenkiintoinen ruoka, viidakkotrekking, vihdoinkin vesiputous jossa oli vettä (Thaimaassa ei ollut) ja kuuma lähde olivat miellyttäviä kokemuksia. Kaiken kaikkiaan pidin tätäkin päivää hyvinkin onnistuneena ja elämisen arvoisena.

I love KL

Kuvittelin, ettei Kuala Lumpurissa ole muuta kuin Twin Towers ja hirmusti ostoskeskuksia ja että tämä olisi jotenkin valtavan bisnesorientoitunut liituraitakaupunki. Kuinka väärässä olinkaan.

Oikeasti Petronas Twin Towers on suorastaan ihana! Se on sulava, jykevä, voitontahtoinen ja harmoninen yhtäaikaa. Sen muotokieli lumoaa ja rauhoittaa, se on kuin ylisuuri minareetti tai kirkontorni.

Vierailu tornissa on osattu hinnoitella: 80 RM eli 20 euroa. Mutta on se sen arvoistakin. Ensimmäinen pysähdys on tuolla 41. kerroksen näköalasillalla, joka yhdistää tornit. Sen jälkeen ajetaan ylös huipulle 86. kerrokseen, joka on 370 metrin korkeudessa. Oikeasti tornit ovat 452 m korkeat ja kun ne eivät enää ole lähellekään maailman korkeimmat, ovat ne kuitenkin "maailman korkeimmat kaksoistornit" (kuulostaa niin mainosmiehen muotoilulta!).

Toinen äärimmäisen fiksu keksintö Kuala Lumpurin brändin rakentamisessa on tuo punainen muovihökötys, jonka luona suurin osa käy kuvauttamassa itsensä. Niin tietenkin minäkin. Ja vastaavia kuvia leviää somessa tuhansia joka päivä. Ei yhtään huono juttu Kuala Lumpurille ja Malesian maabrändille.

Kuala Lumpurissa ensimmäinen hämmästyksen aiheeni oli väestökirjo: tavallisten malesialaisten lisäksi näkyi valtavat määrät muslimeja hunnuissaan, intialaisia kastinmerkkeineen sekä loputtomasti kiinalaisia. Kaikki näyttivät elävän sopusoinnussa, sillä yhteistä historiaa on takana jo monta sataa vuotta ja integroituminen on täydellistä. Muslimeja on malesialaisista 60 %.

Monikulttuurisuus on arkea. Odottaessani ilmaista GOKL-turistibussia samalla pysäkillä oli buddhalainen munkki sahraminkeltaisessa kaavussaan ja intialainen nainen sarissaan. Bussipysäkin takana oli myymälä, jonka omistaja soitti täysillä arabiankielistä hartausmusiikkia. Kun eksyneenä hortoilin National Mosquen nurkilla, minareetista alkoi kaikua rukouskutsu. Se tuntui siinä helteessä uskomattoman eksoottiselta ja kuitenkin täydellisesti tilanteeseen sopivalta. Ja iltakymmeneltä, kun lämpötila enää juuri ja juuri ylittää hellerajan, kadun laidassa disko tuuttaa koko tienoon täyteen arabimusiikkia ja miehet tanssivat lattialla keskenään.

Kun kerran oli tilaisuus, vierailin moskeijassa. National Mosque itsessään ei ollut ihmeellinen, eihän ei-muslimit edes pääse rukousalueelle. Mutta ne hunnut! Moskeija on auki ei-muslimeille vain tiettyyn aikaan ja silloin pitää olla oikeaoppisesti pukeutunut. Joten kaikki turistit saivat kaavut ja naiset vielä päähunnunkin. Sehän oli tietysti kaikista turisteista niin yllättävää ja humoristista, että kamerat räpsyivät kiihtyvällä vauhdilla.

Museum of islamic art oli täynnä kauneutta: arkkitehtuuria, tekstiilejä, koruja, keramiikkaa, käsikirjoituksia, kuvituksia... Museo oli meditatiivisen rauhallinen ja kaunis. Kaiken kruunasi museon neljä eriväristä kupolia, jotka todella saivat tuntemaan turvaa ja yhteenkuuluvuutta maailmankaikkeuden kanssa.

China Town ja Little India olivat täynnä ruokaa ja shopattavaa - jos nimittäin haluaisi jotain shopata. Kun olen tähän asti kieltänyt tilan puutteen, kannattamani de clutter -ideologian ja kantamisen  takia itseltäni kaiken shoppailun, niin nyt reissu alkaa olla siinä vaiheessa, että jo melkein voisi aloittaa. Niinpä hommasin feikkiburberryn, joka ei oikeasti väitäkään olevansa Burberry kuin ihan vähäsen kuosinsa ja muotoilunsa puolesta. Same same but different, niinkuin thaimaalaiset kuvailevat joka asiaa. Vetoketjujen vetimiin on kaiverrettu Burberry mutta sisällä vuorissa lukee Burberrys ja kuviona on aasialaissoturi ratsastamassa hevosella. Anyways, etäisesti tuon kaltaista, tosin pienempää, olen käynyt läähättämässä Stockmannilla mutta en voisi kuvitellakaan maksavani 1000 euroa merkkilaukusta. Niinpä ostin hyvällä omallatunnolla feikin ja maksoin siitä 27 euroa (olen huono tinkijä). Olen kokenut, että aito merkkilaukku on hyvinkin voimaannuttava asuste, joten jää nähtäväksi, aiheuttaako feikki vain häpeää ja noloutta.

Kuala Lumpurin liikenne on ihan sieltä mihin ei päivä paista. Olin lukenut TripAdvisorista, että lentokentältä kannattaa ottaa ExpressTrain KL Sentralille ja sieltä taksi. Niin tein, mutta se oli virhe isolla V:llä. Saavuin ruuhka-aikaan, joten 12 km matka kesti 2,5 tuntia  Olisin jopa konttinut nopeammin, jos yhtään olisin tiennyt, missä hotellini on ja jos rinkkani ei olisi niin painava. No, lopulta matka maksoi euroissa 23 (joka tietenkin on aivan järjetön summa! Tuolla rahallahan matkustaisin jo keskustasta Marjikseen).

Kuskini osasi hyvää englantia, niin kuin ihan jokainen täällä. Se on ilahduttavaa ja hämmästyttävää.  Lisäksi kirjoitus on meidän länsimaisilla aakkosilla, joten malaijin kieli vaikuttaa paljon innostavammalta kuin ikinä se määkinältä kuulostava thai outoine kirjoituskiekuroineen.

Kuskini oli muslimi ja kertoi Malesian soturikuninkaista, joiden jälkeläinen alenevassa polvessa hän oli. (Kappas, en olekaan ennen ollut kuninkaallisen kyydittävänä!). Hänellä oli myös ollut menestyvä ulkomaan valuutoilla ja osakkeilla kauppaa tekevä yritys, jossa hän tienasi komissioina 1000 USD päivässä. Mutta oh ja voi: hänen yrityspartnerinsa petti hänet ja kaik män. Malesian oikeus ei kata tämän kaltaista bisnestä, joten mitään ei ollut tehtävissä ja nyt raukka joutuu ajamaan taksia ;-)

Hän arvosteli voimakkaasti Malesian johtoa ja kertoi valtavasta korruptiosta. Työpaikan, opiskelutodistuksen tai ihan mitä vaan saa sopivalla rahatukolla. Ja kun poliitikko tekee rikoksen, sitä ei noteerata. Hän kertoi nykyisestä huomattavasta poliitikosta, jolla oli burmalainen rakastajatar. Kun vaimo sai tästä tietää, hän surmautti rakastajattaren. That´s it, life goes on. Yritin sanoa, että Suomessa kyllä murhan tilaaminen on rikos ja siitä saa elinkautisen, mutta kuski kertoi, että rahalla saa kaikkea. Pöyristyttävää.

Nyt ei ole vielä sadekausi lähelläkään, mutta silti sataa joka päivä n. 17-19 välillä. Tosin vain max puoli tuntia kerrallaan. Yhtenä päivänä olin juuri orkideapuistossa kun kaatosade ja hirmuinen ukkonen yllättivät. Olin siellä jumissa ranskalaispariskunnan kanssa, mutta meillä olikin oikein hauskaa, kun nautimme heidän punaviinipullonsa siinä odotellessa. Orkideapuisto itsessään oli pettymys: muutama orkidea ruukuissa, siinä kaikki.

Kerrassaan hauska vesseli on Hotel Ambassadorin vanhempi intialaistaustainen Ahmed. Hänelle olen aina "the most valued customer". "There are so many customers but then it is only you".  Joka aamu kun jätän kassini safetyyn saan kertoa sisällön: yksi Suomen passi, yksi MC-luottokortti, 4000 thai bathia, 58 USD, 10 euroa, yksi Acer-läppäri ja yksi Samsungin tabletti. Lasken rahat tiskillä joka aamu ja uudelleen kun saan tavarani. Ahmedkin jo muistaa rahavarani, hän osaa kysyä laskiessani, että olihan varmasti 58 USD?

Kaiken lisäksi hotellissa on töissä uskomattoman kaunis nuori mies, joka tuijottaa minua kyynelsilmin ja joka haluaa joka kerta ajaa kanssani hissillä ylös kuudenteen. Ahmed sitten kertoi minulle, että muistutan kuulemma ilmielävästi nuoren komistuksen äitiä. Seuraavalla hissimatkalla kysyin nuorukaiselta miten ihmeessä se voi olla mahdollista ja  mies pillahti ihan oikeasti itkuun eikä saanut sanaa suustaan.

Kuala Lumpur on niiiiiiiin ihmeellinen paikka.