Edessä Aasia, itä

Budjettimatkailussa on omat huonot puolensa. Kun vaa’assa on enemmän aikaa kulutettavana kuin mitä haluaisi rahoistansa luopua, joutuu tekemään kompromisseja. Kuten tilaamaan lennon, joka kestää 22 tuntia (+ matkat kentälle ja kohteessa hotelliin) ja lennossa on kaksi välilaskua.

Reitti oli suorastaan typerä. Ensin Finskillä Lontooseen, sieltä Hong Kongiin (Cathay Pasific Airways) ja sieltä Chiang Maihin (Dragonair). Matka väsytti jo etukäteen, matkalla sitäkin enemmän ja perillä aivan vietävästi.

Finski ei tietenkään tarjonnut mitään kahvia/teetä/mustikkamehua (???) kummempaa, joten onneksi olin ottanut omat eväät. En toki täyteen ahdetussa koneessa kehdannut syödä kuin energiapatukan, mutta Heatrowin kentällä kaivoin juustovoileipäni esille ja tunsin itseni ihan historian keihäsmatkalaiseksi.

Kentällä kummastelin lentomatkailua. Miten silloin nuorena kentältä ja koneesta ostettiin kaikkea edullista tax free –roinaa ja alkoholia ja nythän niiden hinnat ovat ihan samat kuin maissa? Tarkistin sekä Helsingissä ja Lontoossa joitan tietämiäni viinien ja kuohuviinien yms. hintoja, eikä niissä ollut eroa. L`Orealin ripsaria ostin Hullulta Päiviltä 2 euroa halvemmalla kuin olisin saanut kentältä. En ymmärrä.

Lontoo-Hong Kong -kone oli viimeistä paikkaa myöten täynnä. Vieressäni istui englantilainen vanhempi mies, joka oli sitä mieltä, että rajat pitää sulkea kaikilta maahanmuuttajilta. Silti hän ylvästeli maansa imperiumi-menneisyydellä ja kehui, kuinka aurinko ei koskaan laskenut Britanniassa. Jaksoin jutella hänen kanssaan ruoan ja kolmen punaviinilasillisen verran, jonka jälkeen lopetin viinin juomisen enkä sanonut miehellekään enää monta sanaa.

Kone oli myöhässä, joten sain juosta jatkolennolle. Hong Kong-Chiang Main koneessa oli lisäkseni 5 muuta länkkäriä ja tilaa oli runsaasti. Ja tietenkin he tarjosivat ruokaa, kuten hyviin tapoihin kuuluukin!

Hong Kong on näköjään vuorien keskellä ja meren saartamana

Dragonairin konetta eikä mitään Hong Kongin kentällä saanut kuvata, kylttejä oli runsaasti ja henkilökuntakin kielsi ahkerasti.

Perillä Chiang Maissa olin onnellinen selvittyäni taas lentämisestä hengissä ja samalla olin kuoleman väsynyt. Astuin ulos terminaalista ja käsittämätön lämpö löyhähti vastaani, vaikka oli jo ilta. Niin lämmin, ettei sellaista ollut Suomessa koko viime kesänä.