Mitäs me huuhkajat

Tämä postaus Benalmadenasta on vain kahta kuvaa varten. Tässä ekassa minusta ei ole kiinnostunut edes toinen huuhkaja, sillä vietän epäonnistuneen kampaajakäynnin jälkeistä piiiiitkää kamalaa viikonloppua brunettena.

Benalmadenasta menee ylös 400 m korkeuteen Teleferico (cabin car, mikä lie suomeksi, mutta siis sellainen pelottava vaunu, joka huojuu vaijereiden varassa yläilmoihin). Perillä on mahtavat näköalat sekä haukkanäytös, jossa haukat ja kotkat ja huuhkajat ja korppikotkat tekevät temppuja. Kuten laskeutuvat käskystä turistin päähän tai suojatulle käsivarrelle. Tai lentelevät korkeuksissa ja sitten syöksyvät kohti lihanpalaa.

Tämä haukkamies oli oikeasti ihan syötävä!

Vielä pitää pähkiä käsitteen "ilmainen" merkitystä. Teleferico edestakaisin maksoi 14 euroa ja haukkashow oli ilmainen. Tosin kaikista otettiin valokuva siivekkään pedon kanssa ja sen sai 7 eurolla muistoksi. Ne onnelliset, joiden päähän tai käsivarrelle lintu laskeutui, maksoivat kuvistaan tietty lisää. Eli täysin ilmaista lystiä siis!

Taksi vai tapas?

Todella suureksi hämmästyksekseni myös bussit viettävät täällä siestaa. Vierailtuani Perhospuistossa minua odottikin bussipysäkillä yllätys: bussit eivät kulje klo 14-16 välillä. Olin tullut paikalle taksilla, joten tiesin sen kustantavan 10 e.

Mutta kun on tästä asti aikaa eikä kiirettä laisinkaan, niin mikäs pieti se on odotella vajaa pari tuntia bussia. Perhospuiston kahvilassa sai hyvän bocadilloksen kinkulla ja juustolla ja kaksi lasia viiniä yhteensä 5,5 euroa. Kaupan päälle sai ihailla arkkitehtorisesti kiinnostavaa Euroopan suurinta buddhalaistemppeliä ja nauttia iltapäiväauringosta. Ja kun tabletissa oli vielä ekirja (Asko Sahlberg: Herodes) ja bussi maksoi puolitoista euroa, odottaminen kannatti niin fyysisesti, henkisesti kuin taloudellisestikin.

Perhoset, nuo silkkisiivet

Benalmadenassa on hieno Mariposario eli perhospuisto, jonka trooppisessa kuumuudessa perhoset kimmeltelevät mitä tyylikkäimmissä juhlapuvuissa. Puisto on osa trooppisten perhosten pelastusoperaatiota ja siellähän niillä on rauha liidellä ilman luonnollisia vihollisia. Luonnottomia kuitenkin riittää: näin tollon turistin tallaavan yhden kaunokaisen hengiltä.

Jumalaisin taivaansininen perhonen flirttaili kanssani, liihotteli ympärilläni, laskeutui päälaelleni, juoksutti minua perässään kuin seitsentoistavuotiasta likkaa. Se perhonen tiesi miten mielenkiinto herätetään ja silti säilytään etäisen coolina, antautumatta edes kännykän kameralle.

Sisäpuiston faunaan kuului ainut Euroopan luonnossa elävä kameleontti, kilpikonnia, kaloja ja sitten tämä todella outo kengurun ja pussirotan risteytykseltä näyttävä Tammar Wallaby. Mikä pitkänokkainen muinaisjäänne!

Hurmaannuin kasveista yhtä lailla kuin perhosistakin. Tuon pallipuun (mikä lienee) olen nähnyt myös Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa ja huikaisevan sininen orkidea pysähdyttää minut aina, oli paikka Itäväylän Plantagen tai Benalmadenin perhospuisto.