pyy

pyy

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tiikeri on oikeasti peto

Chiang Main lähellä Mae Rimissä sijaitsee Tiger Kingdom, jossa turistit saavat mennä tiikerien aitaukseen ja koskettaa noita (oikeassa elämässään) uljaita eläimiä.

Ihan aluksi sanon, että tiedän tehneeni väärin ja hairahtuneeni epäeettisen matkailun synkälle syrjäkujalle mennessäni Tiger Kingdomiin. Kyseessä on eläinten hyväksikäyttöbisnes, jota ei missään nimessä saisi tukea. Mitä enemmän ihmiset vierailevat tuollaisessa kyseenalaisessa turistikohteessa, sitä enemmän uusien vastaavien paikkojen perustaminen houkuttaa.

Mutta siitä huolimatta halusin kokea tiikerin, tuon ison kauniin kissan, läheisyyden ja turkin kosketuksen. Kerran elämässäni. Anteeksi pienuuteni.

Tiger Kingdomin lippujen hinnat vaihtelevat sen mukaan, minkä kokoista tiikeriä haluaa hyväillä: smallest, small, medium ja big. Vaikka naisena tietenkin olen sitä mieltä, että iso on aina parempi, niin nyt tyydyin toiseksi pienempiin eli 7-9 kuukautisiin tiikereihin. Vauvatiikerit ovat tietenkin kaikkein kalleimpia ja niihin oli pisimmät jonot. Myös tämä vinouttaa paikkojen toimintaa ja aiheuttaa pentutehtailua.

Ohjeita siitä, miten aitauksessa on käyttäydyttävä, oli useita. Tiikeriä pitää lähestyä takaapäin, ei saa tehdä äkkinäisiä eleitä, ei saa koskettaa päätä tai etukäpäliä, pitää rapsuttaa varmalla otteella. Kysyin, haistaako tiikeri pelkoni, enkä saanut edes vastausta.
Pelkäsin aivan hirveästi. Ajattelin, että viimeiset hetkeni ovat nyt tulleet ja lähetin mielessäni hyvästit kaikille raikkailleni ja ainut iloni oli mahdollinen kohta tapahtuva jälleennäkeminen omien kissojeni Oton ja Villen kanssa. 

Menin aitaukseen kolmen eläintenhoitajan ja yhden valokuvaavan kanssa. Tiikereitä oli neljä. Askelmerkit olivat kuin näytelmästä ja sekä henkilökunta että tiikerit hoitivat roolinsa mallikkaasti, tosin aika kyllästyneinä.

Minut kuljetettiin ensimmäisen tiikerin luo, joka oli komennettu röhnöttämään matalalla pöydällä. Istahdin sen viereen ja vain kehotettuna uskalsin ojentaa käteni ja koskettaa sen kylkeä. Karva oli karheanpehmeää ja tiheää. Tunsin ison kissan lihakset käteni alla. Pelotti niin pirusti. Joka kerta kun unelias tiikeri vähänkin liikahti, vetäisin käteni kiireesti pois. Tiikeri ei paljon minua vilkuillut, ehkä käteni vain kutitti sitä ja ohjaajat käskivätkin koskettaa kovemmalla otteella. 

Hetken päästä siirryin toisen tiikerin luo, sitten kolmannen ja neljännen. Valokuvaaja räpsytteli kuviaan, käski ottaa tiikerin hännästä kiinni ja tehdä yläfemma takajalan kanssa ynnä muuta mukamas hassua. En tuntenut oloani rennoksi sekuntiakaan, olenhan matelija-aivoinen homo sapiens, vastikään savannien leipäpuusta pudonnut.

Tiikerit makasivat paikoillaan uneliaana – tietenkin, sillä nehän on huumattu. Ne eivät olleet yhtään kiinnostuneita minusta, mikä on tietenkin luonnotonta. Ei siksi, että enää tässä iässä kuvittelisin olevani se kaikkein murein makupala, mutta tiikeri on oikeasti lihansyöjä ja PETO. Sen luontoon kuuluu metsästää ja RRRRepiä raateluhampaillaan lihaa irti niin että veri roiskuu.

Tiikeriaitauksessa vietettävä aika oli rajoitettu kymmeneen minuuttiin ja minun jälkeeni oli jo kolme seuruetta odottamassa juuri näiden tiikerin luo. Bisnes siis kannattaa.

Sain CD:llisen verran kuvia itsestäni ja tiikereistä, mukana jokunen oikein hyväkin (tän jutun kuvat on mun kännykuvia, joten taso ei ole sama).

Nyt jälkeenpäin oloni on ristiriitainen. Osittain olen onnellinen, että sain päästä niin lähelle jotakin niin kaunista ja harvinaista kuin elävä tiikeri. Oloni on kuitenkin hyvin pettynyt, sillä eihän tuollainen huumattu tiikeri ole laisinkaan aito luonnonelävä, vaan ihmisen ahneudesta alistama pakkotyöläinen, joka on vain kaukainen varjo alkuperäisestä olemuksestaan. Tosin aidon luonnollisen tiikerin häkkiin ei todellakaan olisi menemistä! Päällimmäisin tunteeni on häpeä siitä, että olen antanut roponi tällaiseen vastenmieliseen (oikeasti) rikolliseen toimintaan.

Tiger Kingdomin tiikerit ovat Indonesian tiikereitä ja paikka väittää, että niitä voi helliä ja hyväillä siksi, että ne ovat syntymästään asti tottuneet ihmisiin. Uskoo ken tahtoo.

Lopuksi vielä pyydän anteeksi kaikilta tiikereiltä, joille niin mielelläni soisin kunnollisen tiikerinarvoisen elämän, runsaasti hyvää saalistettavaa eikä  yhtään ihmistä lähimaillakaan.

5 kommenttia:

  1. Ihan itkettää, miksi menit, jos tiesit millaista eläinrääkkäystä kyseinen business on? Niin kauan kuin kaikesta tiedosta huolimatta menemme kyseisiin paikkoihin, niin kauan ikävä kyllä tuemme kyseistä epäeettistä toimintaa. Ja niin kauan se toiminta vaan jatkuu. Itseäni suorastaan etoo, että jonkun mielestä on hienoa mennä silittämään jatkuvan huumauksen alla olevaa tiikeriä, jolta on usein myös kaikki hampaat revitty suusta ja kynnet tassuista. Mieluimmin kiertäkäämme nuo paikat kaukaa ja jakakaamme tietoa tästä ja monesta muusta matkailuun liittyvästä eläinrääkkäyksestä.

    VastaaPoista
  2. Todella silmiä avaava juttu! En tiennyt tällaista businestä olevankaan.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kämmäsin tuon aloituksen kans, uusiksi: Totta, miten kiehtova eläin tiikeri onkaan, ymmärrän käymäsi taistelun mennäkö vai eikö. Itse olen pystynyt välttämään noita turistipyydyksiä, emme menneet jopa Chiang Main eläintarhaankaan, vaikka siellä oli ainakin silloin kaksi pandakarhua (v.2007). Meksikossa olisi voinut ihan kadulla kuvauttaa itsensä pieni ja vaaraton koiran kokoinen tiikerinpentu sylissä, mutta pysyttiin lujana!

    VastaaPoista