Bangkok TOP10

Sanotaan, että Bangkokin suurin nähtävyys on Bangkok itse. Onneksi Bangkok on niin valtava, hurmaavan ristiriitainen ja riittävä ihan itsessään.  

Oman TOP10-listani kokosin asioista, jotka tekivät suurimman vaikutuksen. Listalle mahtuu peräti neljä temppeliä, sillä ne olivat minulle ihan uusia ja ennennäkemättömiä tuttavuuksia.

1. Wat Arun, Temple of the Dawn, koko Bangkokin symboli. Vaikuttava ilmestys, jossa kiivetään ylös 40 cm korkeita askelmia. Pysähdyttävä paikka, jossa ilman turistilaumoja olisi voinut ehkä kokea jotain ylimaallisempaakin.

Kuvalähde http://www.ghalegroup.com/tripDetail/205/35/7/Wat-Arun.html

2. Wat Pho, maailman suurin makaava kullattu Buddha. Sitä katsellessa alkaa miettiä omaa pienuuttaan ja kuolevaisuuttaan ja sitä, mitä jättää jälkeensä maailmaan ja aivan erityisesti sitä, mitä ihmeen järkeä on rakentaa yli 40 metriä pitkä Buddha.

3. Grande Palace. Voi sitä kullan kimallusta ja mosaiikkien monimuotoisuutta! Pienellä alalla toinen toistaan ihmeellisempiä temppeleitä, Buddhia ja museoita. Bangkokin ykkösnähtävyys ja ihan syystä!

4. Wat Saket, the Golden Mountain. Mäennyppylällä hohtavan valkoisen rakennuksen kruunaa kultainen kupoli. Ylös kiivettäessä soitetaan kaikkia onnea tuovia kelloja. Lucky me!

Bangkokia pidetään shoppailijan onnelana ja kovin monta metriä ei voi kaupungissa kulkea ilman, että taas on jotain kaupan. Shoppailusta riittää kahden kärki.

5. Siam Paragon, tuo eläväksi tullut Vogue. Vieri vieressä Dior, Chanel, YSL, Hermes, Dolce&Gabbana, Louis Vuitton… (yläkerrasta löytyy toki halpiksiakin, kuten H&M ja Zara). Ja se Gourmet World! Ruokakauppa niin täynnä osteri- ja shampanjabaareja ja sushimestoja, että epäilee sittenkin tulleensa ravintolaan eikä ruokaostoksille. 

6. Chatchatuk weekend market, tuo viikonloppushoppailijan paratiisi. 27 isoa aluetta täynnä kaikkea mitä voi elämässään haluta, koiranpennuista nykytaiteeseen ja antiikista mausteisiin. Täällä koin ekan kerran, että Bangkokissa oikeasti olisi jotain ostettavaa (ainakin jos saisi kuljetettua).

 Sitten vähän luontoa välillä eli

7. Lumphini Park, nuo Bangkokin vihreät keuhkot, joilla on liskon kasvot. Rentouttava ja puhdistava keidas, joka saa uskomaan, että kyllä luonto kuitenkin voittaa. Harvinainen paikka siitäkin syystä, että siellä ei myyty mitään.

8. Pilvenpiirtäjät, niistä tykkään aivan ylettömästi! Minua viehättää niiden vaihteleva muotokieli eli ei aina pelkkä suorakaide, vaan siinä voi olla ulokkeita ja kavennuksia ja levennyksiä ja kaaria ja vaikka mtä mieleenkiintoista.

9. Food court / Food Hall, joista saa erinomaista ruokaa pilkkahinnalla.  Food courteja löytyy kaikista kauppakeskuksista. Tyylikkäin oli tietenkin Siam Paragonilla ja seuraavaa sijaa pitää MBK:n Fifth Avenue. Parasta ruokaa sain kuitenkin Terminal 21:ssä ja sanon, että mun lähi Lotus Tescossakin koin monta nautinnollista ruokaelämystä.

10. Last but not least: my own private swimming pool! Sen minä koin todelliseksi elämän luksukseksi. Talossani asuvat paikalliset eivät yhtään diggailleet uimisesta, joten 9 kertaa 10:stä sain altaan täysin yksityiseen käyttööni. En ole lapsuuteni Niinimaan kesien jälkeen uinut yhtä paljon. Ja nauttinut!

 

Monet kehutut kohteet ovat oikeasti ääritylsiä, kuten vaikka Khao San Road, tuo reppureissaajan Aasia-portaali tai China Town tai Little India tai Jim Thompson´s House.

Joten ehkä minäkin voin nyt syvällä kokemuksen rintaäänellä todeta, että parasta Bangkokissa on Bangkok itse. Tänne tulen ehdottomasti takaisin.

Ja aurinko laskee

Kello on varttia vaille kuusi. Olen kihartanut hiukseni, laittanut kajalia ja ripsiväriä ja pukenut ylleni siisteimmän paitani. Kun näen Hotel Marriotin edessäni, vaihdan nurkan takana jalkaani juuri ostamani korkkarit.

Keinun sisään aulaan varmana kuin filmitähti. Kun löydän oikean hissin, niin sinne tunkee japanilainen nainen sandaaleissa, farkuissa ja reppu selässä. Hän ei näemmä ole tehnyt taustatyötä ja selvittänyt kattobaarin pukukoodia.

45. kerros, Octave Rooftop Bar and Lounge.

Vielä on valoisaa ja kierrän koko baarin löytääkseni parhaan paikan. Harmittelen kuullessani, että kaksi ylempää kattobaaria ovat kiinni ja vain tämä alin on auki. Höh.

Istahdettuani tyylikkäälle sohvalle katse kohti hiipuilevaa aurinkoa ylipirteä tarjoilijaneitonen pyyhältää paikalle ojentaen cocktail-listaa. "It is happy hour, you buy one, you get one", hän solkkaa. No sehän sopii! Valintani osuu Thai Mojitoon ja alan nakerrella tarjoilijan tuomia suolattuja, paahdettuja ja maustettuja snacksejä, joita en normioloissa laittaisi suuhuni.

Ilma on kuin linnun maitoa, jos se nyt nimittäin on 28 asteen lämpöistä ja täysin tyyntä. Aurinko muuttuu koko ajan punaisemmaksi ja sen kehällä tanssii tuliset lieskat.

Otan kuvan mojitostani ja laitan sen Facebookiin. 2 minuuttia ja 2 tykkäystä.

Laitan kännykän pois ja keskityn aurinkoon. Kello on 18.15 ja aurinko sulaa pikku hiljaa ihmeelliseen usvaan.

Kello on 18.30. Olen janoissani lipittänyt ensimmäisen mojitoni, joten tarjoilija tulee vaihtamaan sncaksiastiani ja tuo uuden juoman. Kuuntelen dj:n soittamaa loungemusiikkia. Bassokasta musiikkia voisi melkein haukkua hissimusiikiksi, mutta juuri silloin dj soittaa Adelea ja Macy Tracya. Enpä mollaakaan.

Pöytääni istahtaa charmikas saksalainen mies, joka selaa bisneslehteä ja kertoo asuvansa hotellissa. Suosittelen Thai Mojitoa ja sen hän tilaa. Hän on nähnyt elämässään niin monta taivasta hipovaa kattobaaria, että häntä suorastaan huvittaa minun lähes neitseellinen innostukseni.

Baari on täyttynyt viimeistä paikkaa myöden. Amerikkalaisia, hollantilaisia, saksalaisia, japanilaisia... yhtään paikallista ei osu silmiini.

15 tykkäystä.

Pyydän pöytäseuralaistani ottamaan minusta kuvan ja sen hän tietenkin tekee.

Aurinko on jo täysin kadonnut usvaan, jonka inhaan nieluun punainen hehku on hukkunut. 

Harmaus vaihtuu nopeasti pimeyteen, jota auringon rippeet vielä viimeisillä hengenvedoillaan yrittävät värittää. Ensimmäiset valot syttyvät, katuvalot valtateiden varsille. Kaukaisiin tornitaloihin napsaistaan valot päälle kaikkiin yhtäaikaa kuin samasta katkaisijasta.  Alhaalla kulkeva tie muistuttaa punaista kiemurtelevaa matoa.

Baarissa sen sijaan säästellään valoja, sillä pöydässä on vain yksi pikkuruinen lamppu. Jos söisin, niin valittaisin.

Kello lähenee seitsemää. Tarjoilija tulee kertomaan pöytäseuralaiselleni, että happy hour loppuu. Hän ei halua ilmaista drinkkiään, joten hän kysäisee, haluaisinko minä vielä yhden Thai Mojiton. No tietty! Juttelemme niitä näitä, mies maksaa oman laskunsa, ojentaa minulle käyntikorttinsa ja toivottelemme toisillemme hyvää illan jatkoa.

Minä nojaudun syvälle upottavaan sohvaan ja katson pimeää kaupunkia, joka nyt hehkuu tuhansina valopisteinä. Maistelen viimeistä mojitoani ja nautin. Elämästä. Tästä hetkestä. Bangkokista. Musiikista ja puheensorinasta. Tämän käsittämättömän lämmön kosketuksesta. Siitä että minulla on aikaa ja mahdollisuuksia.

25 tykkäystä.

Pyydän laskun, vaihdan korkkarit sporttisandaaleihin ja laskeudun hissillä takaisin todellisuuteen. Kello on 19.30. Vieläkö pulahtaisin illalla altaaseen...

Sunnuntaitirkistelyä

Matkalla näkee asioita, jotka eivät kotopuolessa ole mahdollisia. Niiden tirkistely tuottaa nautintoa ja väristyksiä ja voipa sitä joskus jopa kohdata omia pelkojansakin. Näin ajattelin viime sunnuntaina, kun valitsin päivän turistirysät.

Aamulla ryntäsin Thaimaan Punaisen Ristin ylläpitämälle Snake Farmille kauhistelemaan valtavia käärmeitä.

Kello 11 alkoi näytös, jossa käärmeitä esiteltiin, venyteltiin tai vedettiin hännästä, jotta saatiin ne käyttäytymään aggressiivisen oloisesti. Kuningaskobra, silmälasikobra, banded krait, malayan pitviper...

Pystyyn nouseva, kaksihaaraista kieltään lipova, hampaitaan näyttävä ja sylkevä käärme saa oikeasti aikaan alkukantaista selittämätöntä pelkoa omasta eloonjäännistä. Ja ne myrkyt! Vaarallisimpien käärmeiden myrkky vaikuttaa neurologisesti,  halvaannuttaa ja tappaa alta aikayksikön. Opin myös, että Thaimaassa on yli 60 käärmelajia ja monet niistä elävät jopa Bangkokissa!

Istuin ekalla rivillä ja huomasin vähän väliä vetäytyneeni niin kauas taakse kuin mahdollista ja että kasvoillani oli jatkuva kiristinyt ilme täynnä vastenmielisyyttä ja kauhua.

Shown lopuksi sai kuvauttaa itsensä käärmeen kanssa. Inhoni vain kasvoi! Mutta kun olin katsonut noin 30 ihmisen selvinneet moisesta hengissä, niin minäkin rohkaistuin. Käärme oli kietoutunut ympärilleni varmaan puoli minuuttia, kun aloin melkein yökätä ja pyytää, että ottakaa se nopeasti pois, APUA!

Illalla tirkistely vain jatkui ja nyt paikkana oli Asiatique. Se on muutaman vuoden vanha varastorakennuksiin tehty hotelli-, ravintola-, night market ja showkeskus. Kerrassaan teennäinen, ylikaupallinen, muovinen, siis laskelmoidun kallis ja turistinen.

No, olin siellä syystä: halusin nähdä Calypso Cabaret -ladyboy shown.

Kuvalähde: http://www.calypsocabaret.com/show-of-calypso-bangkok/opening

Mutta mutta. Cabaret olikin pettymys ja puuduttavan tylsä. Musiikki tuli nauhalta, eikä huulisynkka todellakaan synkannut. Joku tanssijoista oli vähän parempi kuin toinen. Show yritti miellyttää koko maailmaa ja silloinhan ei miellytetä ketään. Eniten minua häiritsi se, ettei oltu vaivauduttu keksimään mitään oivaltavaa tai edes puolinäppärää.

Olin luullut, että kaikki ladyboyt ovat kauniita ja siroja. Oi kuinka väärässä olinkaan! Välillä lavalla oli kauheita korstoja ja kaappeja, useilla oli turbolihaksikkaat reidet tai kirveellä veistetyt piirteet. Ja kun laitetaan lavalle 5 langanlaihaa jolppia esittämään muodokasta Marilynia, niin eihän se oikein iske, ei.

Shown lopuksi ladyboyt asettuivat riviin kuvattavaksi.

Ja toki minäkin halusin samaan kuvaan ladyboyn kanssa!

Yöllä sain tirkistelystä palkkani. Olin Niinimaalla meidän koululla yksin uimassa ja kun käännyn rantaan, siellä on valtava monimetrinen käärme. En saa ääntä kurkusta ja se käärme alkaa tulla minua kohti ja se lähestyy ja minä en pääse pakoon, en pääse pakoon.  Rimpuilen ja olen  juuttunut paikoilleni ja se käärme vain lähestyy... Onneksi kääntyilen hätäännyksissäni niin paljon, että herään aivan hikisenä ja kauhuissani.

Sittenkin Pohjois-Koreassa?

Phrabat Somdej Phra Paramindra Maha Bhumibol Adulyadej Mahitaladhibet Ramadhibodi Chakrinarubodindara Sayamindaradhiraj Boromanatbophit eli Rama IX, Thaimaan kuningas, on hämmästyttävä mies, Chao Chiwit Elämän Herra.

Kuninkaaseen törmää kaikkialla. Hänen kuvansa koristaa yhtä lailla luksuskauppakeskuksen, koulun tai hierontaliikkeen seinää. Bangkokia halkovan valtatien keskimmäisellä väylällä on 100 metrin välein hänen kuvansa kauniiden kukkaistutusten kehystämänä. Hänen kasvonsa tuijottavat takaisin seteleissä ja joidenkin nähtävyyksien lipuissa.

Elokuvissa kesken mainosmaratonia tulee kuulutus, että kaikkien on noustava seisomaan kuninkaan tervehdyksen ajaksi. Ja niin kuningas ilmestyy ruudulle toivottamaan hyvää uutta vuotta ja filmissä näytetään eri puolilta Thaimaata kuvia haltioituneista kansalaisista. (Tämä ei liity kuninkaaseen, mutta joskus tv-lähetyskin keskeytetään kaikilla kanavilla ja ruudun täyttää poliitikko, joka julistaa esim. riisinviljelyn tasosta Pohjois-Thaimaassa tai miten Aasian maiden yhteistyö edistyy. Multa jäi kerran oikein jännittävä White Collar -jakson loppuratkaisu näkemättä tän puhuvan pään takia!).

Noin kilometrin päässä Grande Palacesta pysähdyin tienristeykseen ja kun katsoin ympärilleni, bongasin yhtäaikaa peräti kuusi valtavankokoista kuninkaan kuvaa. Yksi seinänkokoinen niistä oli kyllä mielestäni vakuutusyhtiön mainos.

Kuningas on suuresti rakastettu hahmo ja hänen pilkkaamisensa on rikos. Oikeasti joku turisti oli kerran pahoinpidelty, kun hän ei elokuvateatterissa kunnioittanut kuningasta pomppaamalla pystyyn kuninkaallisen tervehdyksen ajaksi. Siksi en ihmettelekään kuningasta ja hänen alamaisiaan yhtään tämän enempää, vaan toimin maassa maan tavalla ja otatan oikein herttaisen yhteiskuvan meistä kahdesta.

Hirviöpuisto

Kävelin kaikessa rauhassa Lumphini Park -puistossa (BTS Salan Daeng) ja katselin kauniita kukkia ja imin sieluuni sitä ihanaa vihreyttä, josta Bangkokissa on niin kova pula. Ohitin meluisan joukon eläkeläisiä, jotka söivät ja pelasivat ja viettivät ilmiselvästi laatuaikaa. Sitten katseeni osui veteen ja kiljaisin.

Vedestä nousi puolitoistametrinen lisko-alligaattori-krokotiili!!!

Eläkeläiset kääntyivät katsomaan minua ja purskahtivat nauruun. He eivät olleet millänsäkään, vaikka vedestä nousi jo toinen melkein yhtä suuri verenhimoinen hirviö!

Kun sydämenlyönnit tasaantuivat ja alkukantainen pakene-reaktio oli ohitettu, istahdin eläkeläisten viereen katsomaan otuksia. Miten ihmeessä tällaisia voi olla vapaana???

Kun tarkastelin liskoja, oli helppo uskoa, että näiden kaukaiset lajitoverit ovat joskus olleet dinosauruksia ja hallinneet koko maapalloa. Liskot olivat nimittäin tosi näppäriä, sillä ne kiermurtelevat kuin käärmeet, uivat kuin kalat ja kiipeävät kuin kissat.

Olin kyllä lukenut matkaoppaasta, että puistossa on "monitor lizard", mutta kuvittelin, että liskot ovat jossain eläintarhamaisessa altaassa aitojen piirittämänä. Tällainen rauhanomainen rinnakkaiselo kaikkien puistossa kävijöiden kesken oli hämmästyttävää. Tällaistako oli Eedenin puutarhassa? Onnistuisiko tällainen Suomessa?

Puiston ehdottomalta valtiaalta näytti kuitenkin tämä Hitler-kissa. En kulkukoirana enkä liskona kyllä kauheasti uskaltaisi laittaa tälle katille kampoihin!

Juomarin paratiisi

Joka päivä tulee aivan väistämättä se totuuden hetki, kun haluan kumota kurkkuuni muutakin kuin sitä vanhinta voitehista. Täällä on valtavasti juomakiusauksia, joita en edes yritä vastustaa!

Kadut ovat täynnänsä aivan taivaallisia vastapuristettuja hedelmämehuja jokaisessa sateenkaaren värissä. Usein katumyyjä kuorii ja pesee ja puristaa mehuja myynnin ohessa, joten tuoreus on taattu. Välttämättä en tiedä mitä juon, mutta aina se on raikasta ja hyvää.

Yksi suosikeistani (jonka kaloreita on todellakaan ole halunnut googlettaa) on Bubble tea tai Cool tea tai Thai milk tea tai mikä lieneekään, jossa on niitä mustia marjoja. Saatavissa myös Helsingin Rautatieasemalta, kylmänä ja kuumana versiona.

Välillä juon myös paikallista kylmää vihreää maitoteetä, mutta ehdottomasti pahin paheeni on se, että musta on kehkeytynyt icelattelipittäjä! Kaloreista tuumaan niin, että kun mukista on kuitenkin melkein puolet jäitä, niin rasvaista maitoa ei paljonkaa mahdu, eihän? Sitä paitsi tää on mun ainoa maitoni täällä!

Joskus vähän karkaa käsistä ja ice latte kermaantuu potenssiin kymmenen. Mutta tämä tapahtuu äärimmäisen harvoin ja vain, jos tunnen jotain mystistä syytä hemmotella itseäni. Voiko olla namimpaa!

Lempparijuomani tavallisen veden ohella on kookosvesi. Just Hesarista luin, että kuntoilijat suosivat sitä nykyään palautusjuomana. Viherpiipertäjänä diggaan erityisesti juoman omaa ekodesignia.

Juomisen säätelyyn varmaan tottuu kun asuu pitkään tässä ilmanalassa. Kaikki farangit lipittävät vesipullostaan kuin pienet vasikat, mutta paikallisten en ole nähnyt pulloja kanniskelevan.

Vessapläjäys

Bangkok on niin turvoksissa toinen toistaan upeampia ja isompia ostoskeskuksia, että erottautuminen alkaa olla vaikeaa. Kun luin Terminal 21:stä, päätin käydä vilkaisemassa, onko hyvä idea onnistuttu toteuttamaan käytännössä.

Terminal 21 (BTS Asok) on kuin lentoterminaali, jossa on saapuvien kauppojen ilmoitustaulu ja infoneidit näyttävät erehdyttävästi lentoemänniltä. Jokainen kerros on oma matkakohteensa. Lontoossa on kaksikerroksinen bussi, San Fransiscossa raitiotievaunu, Tokiossa onnea tuova kissa, Roomassa patsaita...

Jotenkin kuitenkin pidin toteutusta ontuvana ja ohuena, kunnes oli aika käväistä puuteroimassa. Satuin juuri olemaan Lontoon kerroksessa.

Tälläistä selkeää ja näyttävää visualisointia olisin toivonut ihan koko kerrokseen! Hyvä idea eri kaupungeista oli siis toteutettu täysillä vessoissa, mutta jätetty muualla lähes arvaamisen varaan.

Tokyo oli seesteinen keidas bambuseinineen ja mäntyineen.

San Fransiscon kuvitukseen oli napattu ne kuuluisat laiturit

Parasta vessakoristelussa oli kuitenkin se, että aidot Bangkokin urbaaninäkymät oli jätetty ihailtavaksi panoraamaikkunoista.

Mitä tästä opimme? No ainakin sen, että jos kerran valitsee teeman, niin sitä on syytä johdonmukaisesti toteuttaa kaikissa elementeissä.